Klikkaa ja lue uusin kerholehtemme!
Tervetuloa SPAUK ry kotisivuille Yhdistysesittelymme Lue kerholehteämme Yhdistyksemme historia Galleriamme Turva-automme esittely Ota yhteyttä ja kysy lisätietoja Linkit
 
Spaukku 1 / 2018 - Päätoimittajan mietteitä

Spaukku 1/2018 Moottoriurheiluvuosi 2018 on hyvässä vauhdissa. Niin on myös kerhomme ylpeys, turva-autotoimintamme, 30. juhlavuosi. Vuoden kisakalenterimme on pitkä ja kisoihin miehistöt varattu. Siitä kiitos aktiivisen jäsenistömme. Mikäpä tässä on juhlavuotta viettää, etenkin kun turva-autonamme on näyttävä Mercedes. Voisiko sitä parempaa edes toivoa. Ajetaan siis kuin viimeistä vuotta ja hoidetaan tehtävämme mallikkaasti loppuun saakka.

Formulakausi on myös ovella. Tallit ovat paljastaneet uudet autonsa, mutta tallien voimasuhteet ovat vielä täysin pimennossa. Varmaankin taas Mercedes, Ferrari ja Red Bull ovat ne kaikkein menestyksellisimmät tallit. Toivoa sopii, että niin Kimi Räikkönen kuin Valtteri Bottaskin onnistuisivat kauden mittaan, ja saisimme palkintojenjakotilaisuukissa kuulla sitä kunnon musiikkia, Maamme-laulua.

Rallin MM-sarjakin on hyvässä vauhdissa. Kärkipaikat näyttäisivät olevan useammankin tallin kuljettajien saavutettavissa. Olisiko nyt Sebastien Ogierin voittokulku katkaistavissa? Mielenkiintoista on myös nähdä, miten rallilegenda Sebastian Loeb sekoittaa pakkaa niissä kisoissa, joihin hän osallistuu. Hän on varmuudella osannut antaa myös vinkkejä Citroenin säätämiseksi paremmaksi.

Tommi Mäkisen johtama Toyotan rallitalli on saanut viritettyä autot hurjaan vetoon. Miten Ott Tänakin tulo tallin kuljettajaksi vaikuttaa tallin sisäiseen taisteluun herruudesta on mielenkiintoista. Ott Tänak onkin muuten sellainen kirittäjä, että siinä saavat Esapekka Lappi ja Jari-Matti Latvala tosissaan tehdä parhaansa ollakseen tulosluettelossa ennen Tänakia. Joka tapauksessa sarjan alku näyttää hyvältä.

Unohtaa ei pidä myöskään Teemu Sunista, joka voi Fordillaan yllättää monet ennakkosuosikit. Ja mitä tekevätkään nuoret miehet, Kalle Rovanperä ja Jari Huttunen WRC2-luokassa. Mielenkiintoista.

Kotoinen SM-sarja on kohta talvirallien osalta ajettu. Siellä näyttäisivät Skoda Fabia R5-autot ottaneet ylivallan, kirkkaimpana tähtenään Eerik Pietarinen. Kisa on tosin kiihkeää, eikä Teemu Asunmaa ja muut kumppanit varmasti tule helpolla luovuttamaan. Luvassa on siis kunnon kisaa niin tässä kuin muissakin sarjoissa. Kannattaa siis lähteä kauempaakin kisoja katsomaan, varmasti ei pety.

Uusi vuosi tuo aina uudet kujeet, ja kehityksen pitää kulkea vain ja ainoastaan eteen päin. Niin on myös kerholehtemme kanssa. Olemme Elmon kanssa olleet mukana toimittamassa lehteä jo reilun neljännes vuosisadan, joten on aika tehdä tilaa nuoremmille innokkaille kerholehden tekijöille tai tekijälle. Tämä vuosi olkoon osaltamme viimeinen.

Jos tunnet mielenkiintoa lehden toimittamiselle, niin otathan yhteyttä puheenjohtajaamme Eeroon tai meihin toimituskuntalaisiin. Mielellämme kerromme lisätietoja ja opastamme lehden tekemisessä. Lehden toimittaminen on mielenkiintoista puuhaa, ja sitä kautta saa paljon uusia tuttavuuksia. Tosin se vaatii myös tiettyä vastuullisuutta, että lehden aineisto on sovittuna päivänä painossa. Joka kerta kuitenkin tuntuu yhtä mukavalta, kun saa uuden lehden käteensä ja siinä voi nähdä oman kätensä jäljen.

Vauhdikasta kevättä toivotellen, Kaukis!

Puheenjohtajan palsta: Eero Lagus: Viimeistä viedään

LagusUusi toimintakausi on alkanut aiempien mukaisesti vahvoilla turva-auto suorituksilla. Vaikka meneillään on viimeinen turva-autotoiminnan vuosi, on asiat hoidettu laadusta tinkimättä, mistä iso kiitos tehtäviä hoitaneille. Vielä on kuitenkin kisoja jäljellä, joten menkäämme ne samaan tyyliin, laadukkaasti ja iloisella ilmeellä. Iso kiitos Veholle, joka mahdollisti meille vielä tämän bonus-vuoden. Siitä on ilo saatu niin meille, kuin kilpailujen järjestäjillekin.

Kuten hyvin muistamme, turva-autotoiminta alkoi osaltamme jo 30 vuotta sitten, eikä liene epäselvää siitä, millainen kädenojennus se on kerholtamme ollut suomalaiselle rallille. Olemme osaltamme olleet uudistamassa ja muokkaamassa suomalaisten rallien turvajärjestelyjä niiden nykytasolle eli yhdeksi maailman turvallisimmasta ralleista. Joku varmaan tulkitsee tämän vanhan sanonnan mukaisesti "kukas sen kissan hännän nostaa, ellei kissa itse" mutta pitkä turva-autohistoriamme puhuu omaa kieltään. Toiminnan arvoa nostaa entisestään se, että tämän kaiken olemme toteuttaneet omalla vapaa-ajallamme. Yhden käden sormin on luettavissa ne rallit, jotka syystä tai toisesta on meiltä jäänyt hoitamatta, voimme kaikki olla ylpeitä siitä. Vuosien varrelle mahtuu paljon värikkäitäkin turfva-autotapahtumia, joista toivon saavani jäsenistöltä kirjaamisia sitten, kun niiden aika tuossa loppuvuodesta tulee.

Toistaiseksi muu kerhotoiminta noudattelee vanhaa kaavaa, joskaan tänä päivänä ei kotimaisten rallien lähtöluettelossa enää esiinny spaukkilais-pareja entiseen malliin, joitakin kuitenkin. Belgiaan olemme taas saamassa kerhoedustuksen, kun Leinosen Leo ilmoitti osallistumisestaan, ilmoitus, joka ei liene kellekään yllätys.

Vielä en osaa ottaa kantaa mitä turva-autotoiminnan jälkeen. Siinä meillä onkin universumin kokoinen aukko täytettäväksi. Sitä miettiessämme nauttikaamme pitenevistä päivistä ja kevään odotuksesta. Vaikka kalamies ja auringonpalvoja olenkin, toivon kaikilta malttia kevätjäille menoon, niiltä reissuilta on liian moni jäänyt palaamatta.

Kaukis ja Jussi: Arctic Lapland Rally 2018

Rallin SM-kausi avattiin tuttuun tapaan Arctic Lapland Rallyssa Rovaniemen ja Kemijärven maisemissa. Kilpailu ajettiin 26.-27. tammikuuta, joten talvisia kelejä oli luvassa. Nyt oli tarjolla sitten paukkupakkasia, lumimyräkkää, suojakeliä ja jotain siltä väliltä. Yksi asia oli kuitenkin varma, luonto oli erityisen kaunis lumimyräkän jäljiltä ja kun vielä aurinkokin paistoi kirkkaalta taivaalta, niin ihailtavaa riitti.

Mistään kyläkilpailustahan tässä ei todellakaan ollut kyse, sillä pituutta reitillä oli yhteensä 886,67 kilometriä ja ek-kilometrejä tästä 254,65 km jakautuen yhteentoista erikoiskokeeseen. Kilpailun keskitetty huolto oli Rovaniemen raviradalla Mäntyvaarassa, jossa oli myös yleisöerikoiskoe. Tämä ajettiin yhteensä kolmeen kertaan. Myös testierikoiskoe sijaitsi entiseen malliin aivan raviradan ja huollon tuntumassa. Autoja toki huollettiin myös välihuollossa Kemijärvellä, koska Untamovaaran erikoiskoe sijaitsi vielä Kemijärven itäpuolella ja autot tarvitsivat pitkän siirtymän jälkeen huoltoa ennen erikoiskokeelle menoa.

Matkaan lähdimme Jussin kanssa edellisenä sunnuntai-aamuna, sillä kauas on pitkä matka. Iltahärissä saavuimme perille Hotelli Pohjanhoviin. Pohjanhovin kilpailutoimistossa odotti Rovaniemen Urheiluautoilijoiden tutut ihmiset, jotka toivottivat meidät perinteiseen tapaansa tervetulleiksi. Jäi taas oikeasti sellainen tunne, että olimme todellakin tervetulleita. Olihan Jussikin nyt mukana Spaukin tehtävissä kahdettakymmenennettä kertaa. Melkoinen saavutus.

Pikainen silmäys reittiin ja reittijohtajan ohjeiden mukaisesti aloittaisimme heti aamusta ennakkotutustumisen valvonnan. Eipä siinä muuta kuin reput ja rensselit huoneeseen, iltapalalle ja onnen kuunteluun.

Ennakkotutustuminen

Heti ennakkotutustumisen aluksi oli parhaimmillaan 28 astetta pakkasta. Ei ollut aamulla epäselvyyttä, laitetaanko pitkät kalsarit jalkaan vai ei. Tunturissa kun tuppaa aina hieman tuulemaan, niin siellä oli oikeasti kylmä.

Kylmää keliä seurasi sitten lumimyräkkä heti tiistaina. Tehtäväksemme jäikin ohjailla nuotittajia reiteille, missä ei olisi aurauskalustoa työssä ja varoitella muutenkin kaksisuuntaisesta liikenteestä kapeilla reiteillä sekä varmistaa, että kilpailijoilla oli mukanaan riittävästi vaatetta siltä varalta, jos jostain syystä jäisivät taipaleelle. Lisäksi reitillä piti huomioida myös se, että siellä ei kännykät olleet verkossa, joten kaikki mahdolliset selviytymiskeinot olisivat tarpeen matkan pysähtyessä.

Tiistain päätteeksi saimme onneksi Lapin Kumin halliin Mersummekin sulamaan, sillä alustaan ja pyöräkoteloihin oli pakkautunut niin paljon lunta, etteivät etupyörätkään meinanneet sopia kääntymään. Kiitos ja kumarrus Lapin Kumin väelle, aamulla olikin mukava lähteä taipaleelle kuivalla ja lämpimällä autolla.

Reitillä oli ehdottomasti riittävästi lunta. Tosin paikoitellen reitillä oli sorakin näkyvissä, sillä vielä ennen kilpailua ei ollut ollut suojakelejä, joka olisi jäädyttänyt tien pohjia. Monin paikoin tien pohja oli melkoisen röykkyinen ja mielessä pyöri ajatus, miten selviäisimme huonokuntoisimmista kohdista itse kilpailussa. Reittiä kiertäessämme teimme tietysti tiekirjaan merkinnät pahoista paikoista, jotta osaisimme jatkossa sitten varoa niitä. Mutta eipä hätiä mitiä. Sitten pamahtikin päälle kunnon suvikeli lumipyryn kera ennen kilpailua. Järjestäjä tietysti tamppasi reittiä niiltä osin kuin vain ehti ja itse kilpailussa tiepohjat olivatkin sitten paukkupakkasten myötä umpijäässä ja hyvässä kunnossa aurauksen jäljiltä. Ainakin meidän ajaessa reittiä pitkin.

Ennakkotutustumisen aikana kiersimme koko reitin kertaalleen läpi ja mittasimme nopeuksia paikoissa, jotka oltiin sovittu ja joissa oli muuta liikennettä tai missä oli nopeusrajoitus järjestäjän toimesta tiputettu entistä alemmaksi. Mittauspisteissämme kilpailjaparit ajelivat suhteellisen rauhallisesti, eikä kirjallisiin töihin jouduttu kuin kerran muutaman suullisen huomautuksen lisäksi. Tosin järjestäjien korviin oli kantautunut tieto, että reitillä olisi huimisteltu, mutta meidän kohdallemme ei tällaisia huomioita sattunut. Tosin reitti on tosi laaja, ettemme mekään ihan joka paikkaan aina ehtineet.

Viikolla tosin sattui ikävä onnettomuus jossain yksityisellä testipätkällä, jossa kaksi autoa olivat ajaneet nokakkain ja siinä oli tullut autojen rikkoutumisen lisäksi myös henkilövahinkoja. Mitkä olivat sitten tilanteeseen johtaneet edeltävät tapahtumat, jäi meille epäselväksi. Toivottavasti onnettomuudessa itsensä loukanneet ovat jo kunnossa tai ainakin hyvää vauhtia toipumassa.

Kilpailu

Kilpailuun oli ilmoittautunut peräti 18 kilpailijaparia R5-autoilla. Al Rajhi oli mukana WRC Fiestallaan edellisvuoden tapaan ja SM1-luokkaan starttasi yhteensä 25 kilpailjaparia. Kilpailun voitosta käytiin kova taistelu ja kovaa piti ajaa, mikäli mieli kymmenen parhaan sakkiin. Tämä tiesi myös sitä, että katselijoita olisi tulossa runsaasti myös reitille ja meidän tuli olla siten hereillä ja opastaa heitä kenties turvallisimmille katselupaikoille.

Katselijoita oli runsaasti ennakkoon tiedossa olleilla katselupaikoilla, jonne ylipäätänsä oli mahdollisuus tulla. Rallireitti kulki suurimmalta osaltaan aivan keskellä pohjoista erämaata, jossa ei ollut asutuksen asutusta. Paikoin sielläkin oli kyllä katselijoita, jotka olivat tulleet katsomaan tätä hurjapäiden seikkailua moottorikelkoilla. Tietysti paikalla oli kunnon tulet, jonka lämmössä saattoi lämmitellä ja paistella rallimakkaroita. Varsinkin pimeyden jo laskettua tällaiset leiripaikat olivat huikea näky.

Kilpailu sujui osaltamme hyvin, eikä huomautettavaa meillä ollut niin järjestelyjen kuin katsojienkaan suhteen. Kaikki toimi hyvin ja jokainen hoiti hommaansa iloisin mielin.

Tänäkään vuonna emme joutuneet pettymään, sillä perinteiset lettukestit, makkarat ja kahvit olivat matkan aikana tutuissa paikoissa reitin varrella. Niistä myös kaunis kiitos!

Tuloksista vielä kertauksena, että Erik Pietarinen kartturinaan Juhana Raitanen olivat yleiskilpailun ykkösiä Skoda Fabia R5 –autollaan. Samanlaisella kilpurilla toiseksi ajoi Emil Lindholm kartturinaan Mikael Korhonen. Kolmanneksi sijoittui nousujohteista uraa ajava Katsuta Takamoto – Marko Salminen kilpailijapari Ford Fiesta R5-autollaan.

Lopuksi

Viikko mennä hujahti aivan hetkessä ja niinpä sunnuntaiaamuna heti aamupalan jälkeen oli aika lähteä kotia kohti. Aamulla haimme Rovaniemen Urheiluautoilijoiden toimistolta vielä kilpailujärjestäjien käytössä olleet virveradiot, jotka toimitimme tulomatkalla Kuopioon Palo- ja pelastusopistolle.

Taas olimme Jussin kanssa yhtä kokemusta ja elämystä rikkaampia ja hyvällä, mutta kuitenkin haikealla mielellä toivottelimme toisillemme hyviä vointeja erotessamme. Oliko tämä nyt sitten meidän viimeinen matkamme kerhomme turva-autolla Arctic Lapland Ralliin? Taisi olla. Joka tapauksessa retkelle tuli kilometrejä 3900 km.

Sari: Autopirtti Ralli 10.2.2018

Belgian Poliisiralli Ähtärin seutu on tunnettu siitä, että vaikka kuinka muu osa Suomenmaasta olisi ilman lunta, niin sieltä sitä löytyy, ja pakkasta myös. Eikä pettymystä tullut nytkään, joten ihan rehti talviralli ajeltiin Historiikkien toimesta. Toki mukana kurvailivat myös Tasanopeusluokka, BMW Xtreme Rally sekä Aircooled.fi VW Rally.

Melko kompaktin viiden pätkän reitin oli ratamestari paketoinut työstettäväksi. EK-kilometrejä oli 67 ja koko reitillä oli mittaa 170 kilometriä. Toki siirtymää oli, mutta melko lailla Ähtärin lähiympäristössä liikuttiin. Lauantai oli perinteisesti varsinainen kilpailupäivä, mutta perjantaina ajeltiin jo reitillä nuotteja piirtelemässä ja me tietenkin sitten valvomassa, ettei kukaan riehaannu testaamaan nuotin pitävyyttä. Eivät riehaantunut, vaan kerta kaikkiaan rauhassa ja maltilla ajelivat. Kun ei niitä tutkattavia ollut, niin päätettiin poiketa mielenkiintoisen näköiseen paikkaan, joka tuli siirtymällä vastaan. Omistajan kanssa jutusteltiin jokunen tovi ja hänen luvallaan otin tuon kuvan, että osaatte muutkin poiketa. Oli kyllä niiiiiin paljon ja niiiiin mielenkiintoista tavaraa, että sinne on mentävä uudelleen. Tämä on yksi näiden nuotituspäivien hyvistä puolista, tulee vastaan mitä ihmeellisimpiä paikkoja, joita ei muuten ehkä koskaan löytäisi.

No niin, mutta takaisin asiaan. Tämähän on siis autourheilukilpailu, eikä mikään Suomi tutuksi-retki. Koko kilpailun keskus ja sielu oli Autopirtti, jota Niemenmaan Hanna ja Timo, tunnetut ralliharrastajat Ähtäristä, isännöivät. Paikka on loistava, koska se on tilava sekä ulkoa että sisältä ja hyvin liki kilpailutoimistoa löytyi paikka trailereille, huollolle ja katsastukselle. Otin kuvan Pirtistäkin, että löydätte sinnekin. Tosin kilpailun etuautot sattuivat parkkeeraamaan siihen eteen.

Belgian PoliisiralliLauantaina aamupäivästä, tunti ennen varsinaisia kilpailijoita reitille lähtivät Tasanopeusautot ja puolilta päivin sitten Historic Trophyn johdolla loput. Tosiaan viisi aivan mahtavaa erikoiskoetta oli työn alla ja ne ajettiin siten, että ykkösen jälkeen oli lyhyt huolto, siitä kakkonen ja kolmonen, joiden jälkeen taas huolto ja vielä päivän päätteeksi loput kaksi pätkää. Siellä oli vähän jokaiselle jotakin, välillä oli pienempää tietä ja sitten taas isoa latua. Heti ensimmäisellä pätkällä oli pieni tien pätkä, joka koitui monen kohtaloksi, sillä jos pikkusenkin sattui ajolinja olemaan lähellä penkkaa, pehmentynyt tien pohja yllätti ja hanki imaisi. Siellä sitten odottelivat umpihangessa, että hinaus saadaan paikalle. Tuskin mitään isompaa vauriota tuli kenellekään.

Yleisöä oli paikoitellen runsaastikin, liekö kilpailijapari Latvala - Hänninen saanut uteliaat liikkeelle. Toki oli pitkiä pätkiä sellaista, ettei ollut yhtään nostoapua, jos sattui se penkka kutsumaan. Muutama porukka siirrettiin turvallisemmille katselupaikoille ja pulkkakansaa kehotettiin myös tarkkaan harkitsemaan katselupaikkansa.

Niitä oikeita pandoja ei päästy vielä katselemaan, mutta hyviä kopioita oli paljon liikkeellä kuten kuvasta näkyy. Kuva on lähdöstä, jolloin poikiakin vielä hymyilytti. Toyotan matkanteko päättyi kuitenkin ek 3 jälkeen. Pätkällä irtosi pyörä ja vaikka sieltä vielä maaliin pääsivät, niin eipä saatu autoa enää ajoissa nippuun.

Meillä säilyi auto ehjänä, joten kohti uusia ralleja.

Kaukis ja Elmo: Mikkelin SM Vaakuna Ralli

Rallin SM-sarjan toinen osakilpailu ajettiin Mikkelin ympäristössä 16.-17. helmikuuta 2018. Kilpailussa ajettiin seitsemän erikoiskoetta yhteispituudeltaan 116,52 km. Kilpailuun oli lähtöluettelon mukaan lähdössä yhteensä 107 kilpailijaa, joista kuusitoista kilpailijaparia oli mukana R5-luokan autoilla. Mukana oli myös Rovanperän Kalle, joka oli mukana puolustamassa viimevuotista voittoaan. Ennakkoasetelmat olivat siis mitä herkullisimmat.

Mikkeliin matkasimme Elmon kanssa jo torstai-iltana. Mikkelin kampuksella sijaitsevasta kilpailukeskuksesta haimme tarvittavat materiaalit ja keskustelimme kilpailunjohtaja Tomi Jääskeläisen kanssa valvottavista paikoista, joihin oli toivottu valvontaa jne.

Kampuksella sijaitsi myös keskitetty huoltoalue. Paikka on mitä mainioin, sillä siellä on myös hyvät palvelut huoltohenkilöstölle, kilpailijoille kuin katselijoillekin.

Majoituimme Mikkelin Vaakuna-hotelliin ja turva-autommekin sai lämpimän pilttuun hotellin autotallista, jonne veimme Mersun tankkauksen ja pesun jälkeen kuivumaan.

Perjantaiaamuna varhain suunnistimme reitille tehtäväämme suorittamaan talvisessa ja kylmässä mutta aurinkoisessa säässä. Mikäpä siinä oli meidän ollessa, kun kilpailijatkin ymmärsivät ajella maltilla ja noudattivat lähes säntillisesti ajonopeuksia.

Etuautopalaveri pidettiin klo 16 kilpailukeskuksessa ja siellä sovittiin tehtävät ja yhteydenpidot.

Kilpailu

Kilpailu käynnistyi Mikkelin raviradalla, joka oli rallin yleisöerikoiskokeena nyt jo kymmenettä kertaa. Kymmenvuotista taivalta juhlittiin asianmukaisin menoin eli siellä oli stuntnäytöksiä moottoripyörillä ja suuri ilotulitus ennen kilpailun alkua. Kansalle siis järjestettiin sirkushuveja oikein kunnolla. Kirpeä pakkanenkaan ei haitannut paikalle saapuneita katselijoita, joita oli paikalla runsain mitoin.

Hieman myöhässä kilpailu täräytettiin käyntiin ja heti kättelyssä Kalle Rovanperä näytti menemisen mallia muille ajamalla pohjat tälle pätkälle. Raviradan jälkeen vuorossa oli yötauko ja kilpurit nukkuivat yönsä vartioidussa Mikkelin toriparkissa.

Ilta lupasi hyvää huomiselle lauantaipäivälle. Kilpailu tulisi olemaan tiukkaa ja yleisöäkin olisi varmasti runsaasti reitin varrella.

Lauantaiaamu valkeni hieman lumisateisena ja haittaisiko se ensimmäisiä kilpailijoita reitillä ja kuinka paljon, se jäi nähtäväksi. No, eipä siinä hirveästi jäänyt jossittelulle varaa, kuka otti heti homman hoitoonsa eli Rovanperän Kalle nakutti heti sellaisia aikoja, että siinä oli muilla ihmettelemistä ja yleiskilpailun voittaja oli selvä. Takana käytiin kovaa taistoa muista sijoista. Mielenkiintoisen lisän tähän toi myös Jari Ketomaan osallistuminen kisaan Hyundai i20 R5 –autollaan.

Mieleenpainuvan ja mahtavan lisän toi kilpailun VIP-autona ajanut Petri Opas, joka toi kuvankauniin B-ryhmäläisen Audi Quattro S1:n kaikkien nähtäville ja kuultavaksi. On se vaan huikea peli. 700 hevosvoimaa ja soundit sen mukaiset. Herkkua, herkkua…

Kilpailu sujui osaltamme ongelmitta ja yleisö oli meidän aikataulullamme jo pääsääntöisesti heille osoitetuilla katselupaikoilla. Toki tietysti joku matkalainen oli vielä matkalla, mutta kohtuullisesti kuitenkin.

Yksi huolenaihe talviralleissa on ollut lapsiaan pulkassa vetävät aikuiset, jotka eivät ehkä kuule karvahatuissaan lähestyviä autoja. Vaikka mekin ajamme reitin vilkut ja pillit päällä, niin nyt runsaan lumen aikaan penkoille hyppääminen ei aina onnistu ja viimeiseksi tietysti tulee pulkka ja siinä oleva lapsi. Pahimmassa tapauksessa lapsi on pudonnut pulkasta tielle vanhempien yrittäessä tieltä pois metsän puolelle. Onneksi mitään ei ole sattunut.

Loppupalaverissa käytiin läpi huomiot rallista ja jätimme järjestäjille kirjalliset huomiomme rallin kulusta järjestelyineen. Joitain viilauksiahan tietysti aina on ennen
varsinaisten kilpailijoiden tuloa, mutta sitä vartenhan siellä etuautot työtään tekevät, että tarkistavat kaiken olevan kunnossa ennen kilpailijoita.

Lopuksi

Turhaan ei Mikkelin SM Vaakuna rallia ole jo vuosia pidetty parhaimmin järjestettynä SM-rallina. Nytkin kaikki toimi hienosti ja kilpailijat tykkäsivät reitistä ja katsojia oli reitin varrella paljon. Mikä sen parempaa. En keksi.

Lauantaina palkintojenjako oli hotelli Vaakunassa ja parhaat saivat ansaitsemansa palkinnot.

Tämäkin kisa oli elämys ja mukava kokemus. Hyvillä mielin oli mukava jatkaa matkaa kotiin seuraavaa kisaa odottelemaan. Se onkin sitten Neste Ralli. Siitä sitten tuonnempana.

Lopputulokset:

1. Kalle Rovanperä – Jonne Halttunen Skoda Fabia R5
2. Teemu asunmaa – Ville Mannisenmäki Skoda Fabia R5
3. Eerik Pietarinen – Juhana Raitanen Skoda Fabia R5
4. Nikolay Gryazin – Yaroslav Fedorov Skoda Fabia R5
5. Marko Mänty – Joni Mäkelä Skoda Fabia R5
6. Juha Salo – Topi Luhtinen Peugeot 208 T16 R5
7. Jari Ketomaa – Marko Sallinen Hyundai i20 R5
8. Tomi Tukiainen – Mikko Pohjanharju Skoda Fabia R5
9. Jukka Kasi – Henri Ania Skoda Fabia R5
10. Jani Paasonen – Mika Rajasalo Ford Fiesta R5

Martti Päivinen: 000-automiehistö SM Vaakuna rallissa

SM Vaakuna rallissa tapasimme ties monennettako kertaa 000-autotehtävissä kiertävän Martti Päivinen – Olli Kosonen parin. Siinä on sellainen parivaljakko, joka ei turhia hötkyile ja jolla riittää asiantuntemusta ja huumoria tähänkin tehtävään. Ja millä autolla he tehtäväänsä hoitavat. Niitäkään ei ihan joka oksalla ole. Nimittäin Mitsu EVO 6,5 Tommi Mäkinen Edition alkuperäisenä. Ohessa Martin CV hänen itsensä kertomana.

”Olen Martti Päivinen, 62 v, Rääkkylästä Pohjois-Karjalasta, elinikäinen moottoriurheilun harrastaja, siviiliammattina liikenteenharjoittaja tavaraliikenteen puolella.

80-luvulla aloitin siihen aikaan tyypilliseen tapaan autosuunnistuksella, sitten jokamiesluokkaa, rallicrossiakin muutama kilpailu, ralli mukaan kuvioihin 90-luvulla ja paljon kaikkea mahdollista toimitsijatehtävää kilpailunjohtajasta ja ratamestarista makkaran myyntiin ja sulkumiestoimintaan.

Iän karttuessa mielenkiinto kasvoi rallin puolelle tekemisen ja turvallisuuden asioihin, hakeuduin AKK:n (autourheilun kansallinen keskusliitto) turvatarkkailija tehtäviin ja olen nyt kolmatta kaksivuotiskautta rallin turvatarkkailijana. Alueena koko Suomi, tehtäviä tulee vuositasolla 2 - 4 kpl. Itselläni on vielä tälle vuodelle kolme rallia valvottavana. Turvatarkkailija tarkistaa reitin (kaikilta osiltaan, siirtymät, erikoiskokeet, lähtö- ja maalialueet, taukopaikat jne.), varmistaa turvajärjestelyiden riittävyyden, turvasuunnitelman toteutuksen ja sääntöjen noudattamisen kilpailijoiden kannalta. Kilpailussa saa käyttää vain turvatarkkailijan hyväksymiä erikoiskokeita.

Oli havaittavissa ralleissa etuautojen osalta paljonkin erilaista käytäntöä, oli ns. "kylänmiehiä" jotka halusivat näyttää miten ajetaan, oli nuotitusharjoitusta, eikä etuautojen miehistötkään aina tuntuneet tietävän rallin sääntöjä. Hakeuduin ensikertaa itse nolla-autoksi Itäralliin 2010, autona Subaru Legacy 4WD, 90-luvun auto. Sen jälkeen tehtäviä on ollut vuosittain viidestä kymmeneen, taitaa joskus ollut ylikin. Auto vaihtui F-ryhmäläiseen BMW 325i:hin ja pari vuotta sitten autoksi tuli Mitsubishi EVO 6,5 TME.

Auto on täysin rallivarusteinen, lisäksi meillä on katolla vilkkuvalojärjestelmä sekä sireeni, 2-ohjaajalla on käytössä kytkin sen käyttämiseksi tai se voidaan kytkeä päälle kokoaikaisesti. Mitsu on melko hiljainen auto ulospäin etenkin lumipenkkojen välissä ja sireenit on todettu todella tarpeelliseksi, koska ajamme pääasiassa kolmosnollan tehtävää.

Kolmosnollan tehtävä on mielestäni erittäin tärkeä, JOHTO-auton ja SPAUK-auton jälkeen on yleensä taukoa sen verran, että yleisö siirtyilee vielä paljonkin hyville katselupaikoille joten 000-auton on ajettava erittäin tarkasti ja huomioiden mahdollinen tiellä liikkuva katselijajoukko, kuitenkin ajo on suoritettava siten että, ihmiset "heräilevät" nopeiden ralliautojen tuloon.

Järjestyshän on ennen kilpailijaa nro 1, että sulkuajan puitteissa reittiä ajaa erilaisia järjestäjän etuautoja, VIESTI-, KELLOT-, RATA-, TURVA- jne, JOHTO-autoa ajaa turvatarkkailija, sitten SPAUK, 000,(ehkä VIP), 00 ja 0.

Etuautojen tehtävä on tärkeä myös erikoiskokeiden toimitsijahenkilöstön viimehetken toimintojen tarkistamiseksi.

Viime aikoina 2-ohjaana on ollut Olli Kosonen, vahinkotarkastaja Kiteeltä, toiminut myös liikenneopettajana. Hänen kanssaan kierretään pyynnöstä ralleissa, viime vuonna mm SM-Nilsiä, SM-Mikkeli, F-rallisarja Heinola, HRT-Savonlinna, F-rallisarja Kitee jne.

Kuluvana vuonna olemme olleet etuautona F-rallisarjan osakilpailussa Kaavilla, Jun.SM- Kangasniemellä ja SM-Mikkelissä.

Viimeksi mainittu oli laadukas ralli järjestelyiltään, tiestö hyvää ja SM-tasoinen, yleisöä paikoitellen runsaasti. Meidän tehtävässä ei tullut esille mitään ongelmallista, reitillä kävelyä vielä oli meidän ajaessa, mutta se on tyypillistä rallin siinä vaiheessa. Lisäksi neuvoimme korostetusti AT-asemien aikakorttimerkintöjen korjausta sekä testasimme vilppillähtöjä. Meidän osaltamme lisäväriä antoi auton tekniikka, ek 2:lla noin viiden kilometrin kohdalla kytkimen toimintaan tuli häiriö ja se ei irrottanut ollenkaan. Jouduimme ilmoittamaan johtokeskukseen, että emme voi aloittaa ek 3:sta vaan siirrymme huoltoon etsimään vikaa. Kytkin alkoi kuitenkin toimia Mikkelin ensimmäisissä liikennevaloissa. Huollossa ei mitään vikaa enää ollut, joten jatkoimme tauon jälkeen normaalisti aikataulun mukaisesti. Jälkikäteen seuraavalla viikolla vaihdettuamme toisen kytkimen ja vaihdelaatikon, löysimme noin 5mm pitkän ohjaintapin kytkinkotelosta, joka oli aiheuttanut kytkimen häiriön. Tekniikka voi joskus aiheuttaa keskeytyksiä etuautoillekin aivan kuten kilpailuissa mukana olevillekin.

Tätä kirjoittaessani on tulevana viikonloppuna ohjelmassa SM-Itäralli Joensuussa, Olli menee pyynnöstä "lainaksi" toisen kuljettajan 2-ohjaajaksi kahden nollan autoon, opastamaan kuljettajaa, joka ei ole niin kokenut etuautotehtävään, ja uusia toimitsijoita on syytä kouluttaa niin etuautotehtäviin kuin kaikkiin muihin järjestelytehtäviin.

Allekirjoittanut osallistuu kilpailijana Itäralliin, koska tilaisuus tuli ajaa monien vuosien jälkeen numerot kyljissä ja isolla numerolla. Ajatus on nähdä, miten toiminta erikoiskokeella toimii, kun loppupään autot tulevat lähtöön ja maaliin, lähteekö yleisö jo siirtymään pois ek:lta, miten on merkitty autot, jotka ovat joutuneet keskeyttämään teknillisen vian tai ulosajon takia, onko varoituskolmiot paikoillaan jne. En siis todellakaan aio taistella palkintosijoista. Sen verran pitää kuitenkin ajaa, ettei sotke takaa tulevien kilpailua.

Etuautotehtäviä aiomme jatkaa toistaiseksi jos kysyntää on. Moottoriurheilu, kuten ralli, on vauhdikas urheilumuoto, Suomihan on rallikansaa, mutta vauhtiin liittyy aina tietty onnettomuusriski. Riskit on pyrittävä minimoimaan säännöillä ja määräyksillä sekä niiden valvonnalla. Samalla on kehityksessä pysyttävä mukana, jotta ralli pysyy turvallisena niin kilpailijoille kuin myös runsaslukuiselle yleisölle, emme tarvitse negatiivisia "lööppi"-otsikoita.

SPAUK on tullut tutuksi vuosien mittaan, yhteistyömme on sujunut erittäin hyvin, niin JOHTO-autolla liikuessani turvatarkkailijan ominaisuudessa tai ajaessamme kolmosnollaa SPAUK:n jälkeen. Monta uutta tuttavuutta olemme päässeet tekemään vuosien mittaan.

SPAUK:n liikkuminen rallien erikoiskokeilla koetaan hyvänä ennakkotoimintana turvallisuuden eteen, auton näkyminen herättää positiivista mielialaa.”

Turvallista ja vauhdikasta rallilajin jatkoa tulevaisuuteen!

Matti Karhula: Jari Ketomaan paluu SM-sarjaan Hyundai -kuljettajana

SpaukkuSM-rallikausi 2018 on päässyt hyvään vauhtiin ja osakilpailu 2/7 Vaakunaralli Mikkelissä oli jälleen järjestäjien taidonnäyte hyvin järjestetystä kilpailusta. Perjantai-iltana perinteisesti raviradan yleisöerikoiskokeella avattu ralli jatkui lauantaina kuudella erikoiskokeella. SM -sarjan vakiokuljettajien lisäksi Mikkeliin veti katsojia paikalle kotimaassa vaihteeksi kisaava Kalle Rovanperä, mutta yhtä lailla mielenkiintoa herättivät kokeneet kotiseudun kuljettajat, paluun rallipoluille tehnyt Jani Paasonen ja uuden projektinsa esitellyt Jari Ketomaa.

Jari Ketomaa tiedotti alkuvuodesta palaavansa ajamaan SM -sarjaa Hyundain i20 R5 -autolla ja usean vuoden Jarin mukana olleen rengasvalmistaja DMackin renkailla. Myös Hyundai Motorsportin suunnalta on tullut merkittävää apua uuden auton haasteiden ratkaisemiseen.

Kolminkertainen rallin suomenmestari vuosilta 2006, 2007 ja 2009 on siis jälleen haastamassa kotimaan kuskeja ja suosituinta kilpailevaa merkkiä Skodaa, joita Mikkelissäkin oli ilmoittautunut lähtöviivalle 11 autokuntaa.

Mikkelin kisan voitti edellisvuoden tapaan Kalle Rovanperä ennen Teemu Asunmaata ja Erik Pietarista. Jari ja kartturinsa Marko Sallinen ajoivat tasaisen ja virheettömän kilpailun sijoittuen kilpailun seitsemänneksi. Mutta oliko se entiselle suomenmestarille tyydyttävä tulos? Ainakin ralliradiossa kuulluista kommenteista päätellen rallin ajaminen maistui ja fiilis oli loistava. Juttua tuli erikoiskokeiden maalipäässä vanhojen hyvien aikojen tapaan.

SpaukkuJarin kanssa myöhemmin jutellessa hän kertoi tunnelmiaan rallin jälkeen. Testikilometrejä ei ollut kovin paljoa ehtinyt kertyä ja kun auto oli muutenkin uusi tuttavuus, niin tavoitteet olivat olleet tässä vaiheessa maltilliset. - Huyndaissa on kyllä suorituskykyä ja potentiaalia, joten se puoli näytää hyvältä. Sijoitus oli nyt tuo ja parempaan ei täällä pystytty, joten vauhtiin ei voi vielä sanoa olevansa tyytyväinen. Kisa oli muuten hieno, upeat tiet vetää ja tunnelmaa riitti, niin että Mikkelissä oli taas onnistuttu järjestämään huippuhieno tapahtuma, hehkutti Jari kotikaupungin kilpailua.

Seuraava näytön paikka on jo kahden viikon kuluttua Vaakunasta, kun paremmuutta mitataan Pohjois-Karjalan vaaramaisemissa Joensuun Itärallissa. Vaikka kokeneella kuskilla on näkemystä ja ideoita auton rakentamisesta nopeammaksi, niin ihmeitä ei vielä odoteta - Olen kyllä tosi innostunut tästä projektista ja kyllä meillä hyvä käsitys on siitä, minne suuntaan auton kanssa pitää mennä. Kaksi viikkoa on lyhyt aika tehdä mitään isoja, mutta pienillä säädöillä ja rengasjutuilla haetaan Joensuuhun lisää kyytiä. Projekti on pitkä ja kesä tulossa, niin katsellaan että missä vaiheessa aletaan päästä kärkivauhtiin, jonne se tavoite meillä tietysti on.

Joensuu on viimeinen SM-talvikisa, jonka jälkeen sarjassa ajetaan neljä kesäkilpailua paikkakuntajärjestyksessä Kouvola, Seinäjoki, Sastamala-Huittinen ja Turku-Salo. Sarjassa riittää nopeaa kalustoa ja kuskeja, joten kaikki vähänkin innokkaat penkalle seuraamaan vauhdikasta viihdettä.

Sari: Ouneva Group SM-Itäralli 3.3.2018

Belgian Poliisiralli Nyt onkin kova homma miettiä, että mitähän tähän kirjoittelisi, ettei menisi vanhan kertaamiseksi. Mutta se vaan on niin, että tuolla itäisen Suomen suunnalla, nyt Joensuun ympäristössä, on nuo maastot aivan kuin tehty kilvanajoa varten. Tosin lehtitietojen mukaan paikallinen poliisi ei asiasta ole yhtä mieltä kilpailijoiden kanssa. Tai tällä kertaa poliisi kiitteli kilpailijoita vuolaastikin, mutta katselijoita vähän moitti.

Noin, tuli poikettua asian viereen heti alkajaisiksi. Eli siis uudestaan alkuun.

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna kisareissumme kohteena oli Joensuu ja siellä talvikauden viimeinen SM-ralli. Ja kuten ennenkin, matkaan lähdettiin jo torstaina, koska se perjantaihan on varattu nuotituksen valvontaan. Täytyy heti kehua kilpailijoita, paljon on meno siistiytynyt vuosien varrella. Ei yhtään moitteen sanaa. Meidän ainoa tehtävä päivän aikana oli jutustella reitin varrella asukkaiden kanssa ja kertoa heille miksi me siellä ajellaan. Ja kyllähän se mukavalta kuulostaa, kun kehuvat meidän olevan hyvällä asialla. Perjantaina illalla kokoonnuttiin sitten vielä kilpailukeskukseen etuautojen palaveriin.

Kisapäivä

Lauantaina matkaan lähdettiin Joensuun satamasta ja aikaisesta ajankohdasta huolimatta paikalla oli jopa katselijoita. Liekö paikkakunnan oma poika Ari Vatanen saanut kansaa liikkeelle. Aamupäivä ajeltiin Joensuun pohjoispuolella kolmen erikoiskokeen verran, joista ensimmäinen oli nimeltään Kauhee, mutta minusta se oli kyllä todella mahtava. Lyhyt siirtymä pätkälle kaksi Kyykkä, ja vielä Romon pätkä ennen huoltotaukoa kilpailukeskuksen yhteydessä sijaitsevassa huoltoparkissa. Ja sitten huoltotauon jälkeen THE Erikoiskoe, Itäsuomen Ouninpohjaksi ristitty 36 kilometriä ja risat pitkä Oskola. Voi hyvät hyssykät ja kaikki muutkin, kyllähän se oli taas sellaista lentoa, tai siis olisi ollut jos olisi kilpa-auto ja piikkipyörät, eikä noita tehtäviä siellä reitin varrella. Väliin oli ratamestari laittanut pätkän kapeampaa tietä, jonka minä ristin tunneliksi, koska lumipenkkaa oli sen verran molemmin puolin tietä. Tämän tunnelin tarkoitus ilmeisesti oli alentaa koko pätkän keskituntinopeutta, joka olisi saattanut nousta melko huimaksi. Oskolan jälkeen oli mahdollisuus lyhyeen huoltoon Koveron Teboililla matkalla viidennelle erikoiskokeelle Paloon. Ja vielä yksi, 11, 5 kilometriä pitkä loppuverryttely Satulavaara ennen kuin vastassa oli maali-at. Sieltä palkittavat ajoivat vielä satamaan pyttyjä noutamaan. Ja kuten tuloksista on jokainen jo varmasti lukenut, Eerik Pietarisen johdolla sinne mentiin.

Fiilistelyä

Tämän kaiken edellä kerrotun kun sijoitatte kirpeään pakkaskeliin melkein metrisien lumihankien keskelle pilvipoutaiseen, välillä aurinkoiseen maisemaan, niin arvaatte, että reissu oli kerta kaikkiaan onnistunut. Yleisöä oli paikoitellen paljonkin, mutta he eivät työllistäneet meitä. Ilmeisesti paikallislehtien ja jopa valtakunnan uutiseksi päässyt tieto siitä, että Ari Vatanen yhdessä Unto Kontron kanssa ajavat 0-autoa, oli saanut kaiken kansan liikkeelle. Sivusta kun touhua seurasin niin kartturi-Kontron suurin urakka päivän mittaan oli saada kuljettaja Vatanen ajoissa BMW:n rattiin, että pysyisivät aikataulussa. Kovin oli miehellä vientiä. Sain sentään huoltoparkissa hänestä sen verran otetta, että tuuppasin itseni samaan kuvaan, tietenkin!! Ihana oli kuunnella kuinka riemuissaan molemmat herrasmiehet reitillä olivat. Ja mainitaan nyt vielä, että se erään iltapäivälehden mauton otsikko siitä, että Vataselta olisi vauhti hiipunut, kun edellinen kilpailija sai hänet pätkällä kiinni, johtui siitä, että ensimmääisen kilpailija, joka nyt sattui olemaan Pietarinen, päästettiin neljä minuuttia liian aikaisin 0-auton perään. Niin kovaa ei aja kukaan, että ehtisi kaksi- vetoautolla nelivetoisen alta pois. Ei edes Vatanen.

Nyt on talven kisat minun osalta ajeltu. Jos sitä vaikka kesän kisoja odotellessa kokeilisi, kuinka se onnistuu hiihtäminen muutaman vuoden tauon jälkeen. Jos jotakin vahinkoa sattuu, niin ehtii parannella ennen kun kisat jatkuu.

Tuomo Laitila ja Hannu Laitila: 5. Shell Piippola ralli, 6.1.2018

Belgian Poliisiralli
 

Talven rallikauden avasi 6.1.2018 ajettu 5. Shell Piippola ralli. Ralliin valmistautumisessa ja järjestelyissä oli pari muuttujaa, kuin Napapiirin sankareissa konsanaan. Kartturiksi oli lähdössä minun serkkuni Arto Ahola, joka oli kyydissä edellisessäkin Piippola rallissa. Artoon iski kuitenkin ennen rallia jokin karmea kulkutauti ja se vei miehen petiin muutamaksi päiväksi. Rallit häämöttivät jo parin päivän päässä kun Arto soitti, että ei minusta ole mihinkään. Nyt olikin nopean hätäsuunnitelman paikka. Seuraavaksi otin puhelua veljelleni Hannulle, jonka oli tarkoitus tulla isämme Unton kanssa huoltojoukkoihin. Kysyin Hannulta, että lähdetkö istuun Bemarin kyytiin? Hannu esitti vastakysymyksen, että meneekö siellä myöhään, kun pitää olla Oulussa klo 21:30 töissä?, joo kyllä siihen pitäs ehtiä. Hannu lupautui lähtemään, eikä kartturia tarvinnutkaan etsiä kisapaikalta makkarajonosta.

Perjantaina aamupäivälla pakkailin auton trailerille ja hain Mecamiehiltä huoltoauton lainaan reissua varten. Itse reissuun lähdin jo perjantaina hyvissä ajoin iltapäivällä. Nyt lähdin poikkeuksellisesti kisareissuun yksin ja yösija löytyi serkkuni Harrin luota Saviselistä. Harrin talo sijaitsee noin 10 km päässä ensimmäiseltä erikoiskokeelta ja perille saavuttuani totesin olosuhteiden olevan kaikkea muuta kuin hyvät. Lämmintä oli yli +1 ja tiet olivat pehmenneet, lunta oli kyllä korkeat penkat, mutta Harri sanoi, että koko talvena ei ole ollut kunnon pakkasia, niin tienpohja ei ole edes kunnolla jäässä. Nyt vaan peukalot pystyyn, että yöllä tulisi pakkasta.

Aamulla herättyäni säntäsin ensimmäisenä katsomaan lämpömittaria, että onko siellä nyt sitä pakkasta? Mutta ei, ei ollut pakkasta ei, vaan mittari näytti +0,9 astetta lämmintä. Aamupalan syötyäni lähdin ajelemaan kohti kilpailukeskusta ilmoittautumaan ja valmistautumaan kisaan. Unto ja Hannu tulivat suoraan kilpailukeskukselle ja Hannun kanssa kävimme nopeasti kartturin tehtävät läpi ja sitten odoteltiin vaan omaa lähtövuoroa. Tässä välissä Harrikin ilmaantui paikalle ja liittyi huoltojoukkoihin.

EK1, 20,09km.
Meillä oli Hannun kanssa käynyt taas arpaonni kohdalleen ja lähdimme liikkeelle luokkamme viimeisenä numerolla 178. Ensimmäisenä oli sama perinteinen pätkä, minkä olen ajanut jo kaksi kertaa aiemminkin Piippola rallissa, en kylläkään koskaan näin huonokuntoisena. Oman vuoromme koitettua polkaisin laitteen liikkeelle ja koitin mennä sen minkä uskalsin, spoorit oli syvemmät kuin koskaan. Jossain vaiheessa tuntui, että vauhti ei riitä mihinkään, mutta noin viiden minuutin jälkeen nokan edessä oli valkoinen Eskortti, millä ei näyttänyt olevan kiire minnekään. Tiellä ei ollut oikein hyviä ohituspaikkoja ja yritin malttaa mieleni, että jonkun matkan päästä tulee risteys vasempaan ja risteyksessä on hyvä paikka päästä edelle. Risteykseen tuntui kuitenkin olevan tuskaisen pitkä matka ja väliin ajauduin liian lähelle ja kiveä tuli keulaan, että ropina kävi. Tuskaisen pitkän ajan kuluttua lähestyimme vasemmalle kääntyvää risteystä ja vilkuttelin pitkiä valoja ja Eskortin etupuolella olleet liikennemerkit välkkyivät, kuin hälytysajossa konsanaan, edessä olevan oli pakko nähdä, että takaa tullaan kovempaa. Seuraavaksi tapahtui jotain sellaista, että rauhallisemmallakin miehellä kiehuu yli. Tämä autosuunnistaja kääntelee vasemmalle pikkutielle, eikä päästä minua risteyksessä ohi! Ankara tieraivo iskee päälle ja ajan tyytti pohjassa Eskorttia takaa ja välkytän raivoisasti valoja. Kartturin kanssa käyty kommunikointi ei sovi kenenkään korville. Viimein edellä menevä älyää antaa tietä ja päästään ajamaan taas omaa ajoa, valot taustapeilistä katoaa melko nopeasti. Loppu pätkä tultiin hermojen palamisesta huolimatta kohtuudella maaliin ja sijoitus pätkällä oli luokan 9. ja kärkeen eroa tuli 41,9 sekuntia. Myöhemmin incar-videolta katsottuna ajoimme edellä lähteneen kiinni noin viiden minuutin jälkeen ja sen jälkeen ajoimme yli kolme minuuttia sen perässä. Nopealla laskutoimituksella nopeusero oli yli 10 sekuntia kilometrille ja näin ollen turpaan tuli vähintään 30 sekuntia tuossa perässä ajaessa. Kisa oli siis pilalla jo ensimmäisen pätkän jälkeen, eikä mennyt edes omaan piikkiin.

Ek2, 24,65km
Saavuttiin toisen pätkän lähtöön ja jonoon mentiin numerojärjestykseen. Nyt pyysin lähettäjältä 2 min väliin ja sain sen. Omalla vuorolla liikkeelle ja taas yritin mennä sen minkä tohtii. Nyt kuitenkin jäi viimeinen puristus pois, kun kisan suhteen tilanne oli se, että edellisellä pätkällä menetettyä puolta minuuttia ei kiinni ajeta. Tie oli alkuun oikein pientä ja spoorit oli kuluneet pohjamutiin asti. Välillä oli pitkiä osuuksia, ettei tien varressa näkynyt ristinsielua. Viisain oli ajella varman päälle, sillä jos lipsahdus sattuu, ei kukaan ole auttamassa autoa irti penkasta. Pieneltä tieltä käännyttiin oikealle isommalle tielle, samalle mitä ajettiin 2016 Piippola rallissa. Jonkun verran oli muistissa kyseinen tie, mutta olosuhteiden vuoksi ajaminen ei ollut sellainen nautinto kuin edellisellä kerralla, spoorit oli melkoiset. Pätkä tultiin varman päälle maaliin ja sijoitus oli luokan 12. ja kärkeen tuli eroa 59,5 sekuntia.

Ek3, 15,76km
Kolmannelle kun lähdettiin, oli pimeys jo laskeutunut lakeuksille ja lisävaloille oli kovasti tarvetta. Paikoitellen mainasi sadella hieman lunta, mikä haittasi näkyvyyttä. Pätkä ei ollut ihan yhtä huonossa kunnossa kuin kaksi aiempaa, mutta ei tässäkään kehumista ollut. Pätkä oli pääsääntöisesti aika pientä ränniä. Tielle oli kulunut jonkinlaiset spoorit ja tarkkana piti olla, että saa auton pidettyä niissä. Kaikki eivät olleet saaneet pidettyä laitteita urissa ja jonkun verran oli pätkältä poistumia tullut. Tämä ehkä osaltaan teki ajamisesta jopa tarpeettoman varovaista. Sen verran syrjäseudulla oltiin, että nostajia ei haitaksi asti ole, jos lipsahtaa. Muutenkin oman turvallisuuden vuoksi on viisain pysyä autossa, jos joutuu pysähtymään, sudet voivat muuten käydä kimppuun ja repiä kappaleiksi. Paikoitellen pätkällä oli muutama hyvä suorakin, missä sai vauhtia kelattua ihan reilummin, mutta kevyen lumisateen vuoksi näkyvyys oli valojen kanssa sen verran huono, että tuli turhan liian aikaisin löysäiltyä joka paikkaan. Pätkä tultiin varman päälle maaliin ja sijoitus oli oman luokan 12. ja eroa kärkeen tuli 31,0 sekuntia.

Ek4, 11,65km
Neljännelle pätkälle jouduttiin odottamaan varmaan puolitoista tuntia, kun pätkällä oli tapahtunut jonkinlainen onnettomuus ja pätkä oli ollut tovin aikaa poikki. Neljännelle pätkälle kun viimein päästiin, oli keli alkanut jo hieman paranemaan eli hieman oli mennyt pakkasen puolelle. Pätkä vaikutti olevan hieman isompaa tietä kuin edellinen ja alkuun oli muutamia tiukkoja kurveja, mutta mahtui välille melko kovavauhtisiakin osuuksia. Tälläkin pätkällä oman haasteensa toi lumisade, joka auton valoissa teki valkoisen seinän auton eteen. Pätkän lopulla käännyttiin oikealle jollekin metsäautotielle, mihin oli taas kulunut hillittömät spoorit. Tätä pienen tien osuutta ei pätkällä pitkästi ollut vaan maali häämötti jo reilun kilometrin jälkeen. Tältä pätkältä käteen jäi oman luokan 6. sija ja eroa kärkeen tuli 11,9 sekuntia.

Ek5, 7,11km

Viimeiselle pätkälle jouduttiin myöskin odottelemaan omaa vuoroa tovin aikaa, ei ollut kyllä tiedossa miksi oli viivästystä? Keli parani koko ajan kun alkoi pakastumaan ja tiet kovettuivat. Valojen sammuttua laite liikkeelle ja piti yrittää kiiruhtaa maaliin, että kartturi ehtii töihin. Viimeinen pätkä oli kisan lyhyin ja monin paikoin mentiin peltojen keskellä, mitä harvemmin on tullut harrastettua. Pito oli jo parempi, mutta kurveissa oli kuitenkin sen verran kulunutta spooria, ettei sinne ajolinjoja tarvinnut itse valita. Paikoitellen tuli tarpeettoman aikaisin taas hiljenneltyä kurveihin ja meni hieman moottorijarrutteluksikin. Pätkä tuliin varman päälle maaliin ja maalissa sijoitus oli oman luokan 5. ja eroa kärkeen tuli 3,9 sekuntia.

Sijoitus rallissa oli oman luokan 10. ja eroa voittajaan tuli 01:30,7

Pakkasjakson keskelle osunut lämmin jakso piti sattua juurikin tuohon rallin aikaan. Mikäli pakkanen olisi kiristynyt päivää aiemmin, olisi tämä ralli ollut varmaan tosi hieno vetää, vaikka kyljessä olikin numero 178. Järjestelyt pelasivat hyvin. Toivottavasti ensi vuonna on Piippola rallin aikaan pakkasta, reitin osalta puitteet on kunnossa.


Vilppu Linjama: Lammi -ralli 20.6.201 8 - Historic Trophy-rallisarjan I-osakilpailu

Belgian Poliisiralli Kotimaisten rallisarjojen avauskilpailu ajettiin Lammilla. Lammin kilpailu on perinteinen ja ensimmäinen Lammi-Ralli ajettiin jo vuonna 1983. Kilpailulla on menneinä vuosina ollut myös SM-osakilpailun arvo. Päätimme Eetu Ekosen kanssa avata rallikauden ja ilmoittauduimme mukaan kilpailuun. Kilpailuun osallistui noin 170 kilpailijaparia, joista Historic-sarjaan lähes sata. Olisiko niin, että ralli on taas kasvattamassa suosiotaan kansainvälisen näkymisen lisääntymisen sekä myönteisen taloudellisen aikakauden myötä.

Lähdimme liikkeelle aikaisin aamulla, ja saavuimme hyvissä ajoin kilpailupaikalle. Ilmoittautuminen ja katsastus olivat keskitetysti hakeyhtymä Kankaanmäen hallissa, jossa sijaitsi myös traileriparkki. Aamurutiinien jälkeen lähdimme reitille.

Ensimmäisellä erikoiskokeella oli mittaa 7,8 kilometriä ja se ajettiin pääosin peltoaukeilla sijainneilla kovavauhtisilla teillä. Tuollainen aloitus vaatii heti hyvän ajotuntuman ja rytmiin pääsemisen, jotta homma onnistuu. Yleisestihän on niin, että vauhti kasvaa kisan edetessä ajotuntuman kasvamisen myötä. Erikoiskoe oli hienoa kylätietä ja sisälsi sopivasti muutaman ylläripaikan, joista kuitenkin selvittiin.

Toisen erikoiskokeen lähdössä jouduimme hieman odottelemaan ja meillä oli aikaa ihmetellä samassa luokassa ajaneen Antero Sakselinin kaatamaa Escorttia. Sakselin otti ykköspätkän maalipään risteyksessä sisäimut ja auto kaatui tielle. Nostotöistä huolimatta Sakselin jäi luokkapohjista ainoastaan 53 sekuntia.

Toinen erikoiskoe oli luonteeltaan aivan erilainen. Tie oli alusta loppuun asti pientä ja kääntyilevää. Todella upea metsäautotie, jossa kuski joutui tekemään tosissaan töitä. Rytmin joutui pitämään alusta loppuun asti ja pätkän maalissa oli hiki. Hieno ja nautittava pätkä.

Kolmas erikoiskoe oli yli 14 kilometrin mittainen. Tie oli isoa ja todella vauhdikasta valtiontietä. Huimaa touhua mennä viitosvaihteella nypyn ylityksiin ja arvioida jatkuuko tie suoraan vai kääntyykö se. Yleensä se jatkui suoraan. Eetu kaivoi jostain pätkälle oikein hyvän hyökkäysvaihteen ja kartturinpenkiltä joutui muutaman kerran toppuuttelemaan vauhtia. Hyvä pätkä meiltä. Luokkapohjat ja tuloskin vakioautolla yleiskilpailussa 26.

Tyytyväisinä ajelimme huoltoon, jossa Eetun isä Mauri sekä toisena huoltoon lähtenyt Heimo odottelivat. Heimo on paluumuuttaja, ja hänen toinen äidinkieli on venäjä. Päivän teemana oli opetella asioita venäjän kielellä. Tiedä vaikka joku päivä innostuisimme lähtemään rajan takana ajettavaan Karelia-ralliin. Auto toimi kuin kello, eikä remontteja tarvinnut tehdä. Lisävalot täytyi laittaa iltalenkille, kun tammikuun illat pimenevät niin nopeasti.

Neljäs erikoiskoe oli jälleen meille ihan uusi. Hienoa tietä oli tämäkin. Pätkän maalista muistin vanhan paikan toisin päin ajettuna joltain 90-luvun rallivideolta. Maalissa kuski ei ollut ihan tyytyväinen tahtiinsa, mutta kyydissä istuttuna vauhti oli ihan kelvollista.

Viimeinen erikoiskoe oli rakennettu Evon maisemiin. Evon metsäalueen teitä on ajettu myös Neste-rallissa vuosien varrella. 23 kilometrin pituiseen pätkään mahtui monen moista. Muutaman osuuden muistin neljän vuoden takaisesta kisasta, mutta suurin osa oli aivan outoa. Erikoiskokeelle mahtui kaikenlaisia tietyyppejä, joista ehkä hankalimpana aivan yhden auton levyinen ränni, joka kääntyi koko ajan ja paljon. Tuolla osuudella ohitimme myös hangessa käyneen kanssakilpailijan. Maaliin tullessa tuli tunne, että vielä olisi ollut ajohaluja ja kisa loppui vähän kesken.

Vaikka viimeisellä pätkällä putosimme luokan kolmanneksi muutaman sekunnin erolle, se ei meitä haitannut. Ajelimme hyvillä mielin kotiin ehjä auto lavetilla ja suunnittelimme jo uusia rallireissuja.

Tuomo ja Riikka Laitila: Keurusselkä 5. miniralli, 10.2.2018

Belgian Poliisiralli Keuruun rallia tulikin sitten valmisteltua ihan syksystä asti. Alun perin idea lähti Tatulta, kun hän kysyi, onko Riikka ollut koskaan kyydissä, ja eihän hän ole ollut. Harrasteralliin voi ottaa kartturin ilman tutkintoa ja lisenssiä. Siitä se ajatus sitten lähti. Keuruun ralliin ilmoitin itseni kisaan ilman nimettyä kartturia, ihan jos vaimo sattuisi jossain näkemään listan ennen aikojaan. Kartturi lisättiin lähtöluetteloon vasta pari päivää ennen rallia. Työvuorosuunnittelussakin kävin pyytämässä Riikalle vapaan kyseiselle päivälle. Hommasin ajovarusteet. Tarkoitus oli paljastaa vaimolle kartturin tehtävä kilpailua edeltävänä iltana. Muutin sitten mieleni, ettei yö mene nukkumatta, ja paljastin hankkeeni jo aamulla. Seuraavanlaisia mietteitä oli vaimolla päivästä.

Rouva kartturiksi

Mentiin naimisiin elokuussa 2013. Kuukausi häiden jälkeen mieheni kertoi ostavansa jonkun autonromun, mistä meinasi tehdä ralliauton. En kyllä muista, olinko suunnitelmista kuullut ennen vihkivaloja, mutta sopivasti kuhertelukuukauden aikana hän moisen ostoksen teki. En estellyt, enkä paljoa asiaan käestänyt. Seuraavana vuonna paljastui, mikä projekti oli meidän autotallissa. Iso talli oli rakennettu, mutta talvipakkasilla ei rouvan auto sinne mahtunut. Ensimmäisen vuoden minusta miehen oma ralliprojekti oli ihan jees -juttu, koska olihan hän pari vuotta rakentanut taloa ja omat jutut olivat olleet tauolla. Seuraavina vuosina sana ralliprojekti on koetellut hermojani, mutta talliaikaa mies on saanut, kun imuri on ensin laulanut 

Joskus mieheni on esitellyt incar-videoita ja kysynyt, lähtisinkö kyytiin? Olen vastannut kyselyihin, että lähtisin. Muutamia testiajoja on ollut, mutta silloin olen sopivasti ollut maha pystyssä, niin kyytiin ei ole ollut asiaa.

Helmikuussa oli mieheni rallikisa Keuruulla lähestymässä. Ainut asia, mitä ehdin ihmetellä oli se, että miten lastenvahdit oli järjestetty miehen toimesta ralliviikonlopulle hyvissä ajoin. Luulin jo, että koulutukseni oli mennyt perille. Minulla oli pitänyt olla töitä rallipäivänä, mutta minulle olikin merkattu vahvistettuun työvuorolistaan vapaapäivä. Lastenhoitaja mummo ei suostunut antamaan lapsia, vaan käski mennä omille menoille. Viikolla oli miehen kanssa puhetta rallista. Itse mietin, mitä tekisin lauantaina; omaa harrastamista vai lähtisinkö katsomaan mieheni rallia. Mies sanoi, että olisihan se kiva jos tulisit.

Perjantai-aamuna mies kertoi heti, että on valehdellut minulle: kartturiksi Keuruulle ei olisi lähdössä vakkarikartturi Tatu, vaan minä! Luulin sen olevan vitsi, kunnes hän näytti lähtöluetteloa. Ajokamppeetkin oli hankittu.

Välittömästi alkoi jännittää, koska en tiennyt yhtään, millaista on olla ralliauton kyydissä. Tiedän, että tiemerkinnät pystyn äänelläni ilmoittamaan, jos suinkin pystyn vauhdin keskellä jotain ajattelemaan. Seuraavaksi käytiin neuvottelut, että jos jotain sattuu, niin kuski on vastuussa kaikesta ja minun vikani ei ole sitten mikään. Mies lupasi, että mikään ei ole minun vikani sinä päivänä.

Ralliaamu koitti, ja mies meni laittamaan autoa trailerille. Ihmettelin, mitä se tekee pihalla niin kauan. Tuli sisälle ja kertoi, että syyläri vuotaa. Minä puolestaan mietin, mitä laitan päälle tai pikemminkin rallipuvun alle, jos loukkaannun. Mies joi aamukahvia ja vertaili ongelmiamme: syyläri vuoti, mutta kartturin ongelma oli, mitä laittaa päälle.

Lopulta päästiin paikan päälle, missä olin ihan turistina. Kävin läpi turvallisuusasioita, mitä tehdään missäkin tilanteessa. Itseäni ei pelottanut, että itsellemme ulosajossa mitään kävisi. Eniten mietitytti se, että jos ollaan katollaan jossakin, uskaltaako autosta tulla ulos vai ajaako takana tuleva päällemme. Mies vastasi, että pohditaan asiaa, jos niin käy. Sanoin, että toivottavasti on sitten ohjeita kertomassa, eikä taju kankaalla.

Ensimmäinen startti oli edessä ja sykkeeni oli 110 krt/min. Päästiin matkaan. Syke oli parhaimmillaan 130 krt/min. Voin siis todeta, että ralliautoilu voidaan luokitella urheiluksikin. Peruskuntoa vaaditaan. Kauan ei ensimmäistä EK:ta ehditty mennä, kun auto jo heittelehti ja penkkakin kolisi. Ensimmäinen ajatus oli apua, jos keskeytys tulisi nyt, niin en kestäisi kahta tuntia lumipenkalla miehen kanssa, jonka auto on rikki ja ralli on päättynyt alkutaipaleelle. Matkaa jatkettiin, mutta melkein joka mutkassa oli joku varoittamassa tiellä olevasta romusta. Mietin vain, että varoitukset on meidän pelastus, ei ainakaan ajeta niissä mutkissa pihalle. Romua oli matkalla vähän väliä. Aloin toivoa, että meidän aika ei ole kohta.

Oltiin tulossa maaliin. Ylitettiin ensimmäiset keltaiset kyltit, joissa luki maali. Mies hiljensi. Ehdin miettiä, että onko tämä maali, mutta sitten näkyivät uudet kyltit, joissa luki punaisella maali. Samassa mieskin tajusi, että ei oltu maaliviivaa ylitetty ja aika kävi. Siinä hävittiin heti joku sekunti. Itseäni otti päähän, että en heti huutanut asiasta, kun ajatus päähäni tuli. Tämä aikainen jarruttelu maksoi yhden sijoituksen lopputuloksissa, ja kilpailuhenkinen kun olen, niin asia harmittikin jonkin aikaa.

Saavuttiin ensimmäisen taipaleen jälkeen huoltoon, jossa oli pikainen auton tarkistus. Tässä vaiheessa jännitys adrenaliinit oli jo purkautuneet ja minun oli päästävä vessaan. Mies jäi tarkistamaan autoa ja minä lähdin juosten huoltorakennuksen vessaan, minne oli matkaa useampi sata metriä. Onneksi oli juoksukuntoa, kävellen ei olisi ehtinyt maleksia.

Seuraavilla pätkillä keskityin siihen, että en kiljunut, kun kovassa vauhdissa mentiin välillä kylki edellä. Itselläni ei ole mitään näkemystä, kuinka ralliauton renkaat pitää. Luottamusta ei aina ollut siihen, että auto oli vielä ohjattavissa. Yritin olla antamatta ohjeita, vaikka minulla näkemystä olisi riittänyt moneenkin kohtaan. Ajattelin, että huudan vain tiekirjan merkit ja varoitukset.

Sanainen arkkuni repesi, kun ihmiset kävelivät tiellä, eikä minkäänlaista väistämisosoitusta heille ollut. Kerrankin käveli kaksi naista, onneksi, perätysten, ja me pyyhkäistiin satasta ohi. Pääsääntöisesti katsojat olivat sijoittautuneet turvallisesti, mutta välillä oli niin uskomattomia paikkoja, missä ihmiset olivat, että ehdin miettiä, että on ihme, ettei näissä karkeloissa useammin käy huonosti

Viimeisen pätkän loppusuoralla tuli vielä tilanne, jossa olisi huonommalla kuskilla tullut seinä vastaan. Päästiin maaliin ja voitiin sanoa: hyvä ME! Vielä palkinnoksi saatiin ensimmäiset yhteiset pokaalit.

Minulle ei tullut kertaakaan mieleen, että kyytiin en olisi lähtenyt. Talviolosuhteissakin voi tapahtuma mitä vain, mutta itseäni rauhoittelin, että näiden lumipenkkojen yli on tekemistä, että puun ympärille pääsisi. Enemmän kesän sorateille olisi pitänyt rohkeutta kerätä kyytiin mennessä. Mahtavaahan se olisi olla isännän oikea käsi. Mutta tunnen itseni ja kokemuksen karttuessa suuni ei pysyisi autossa kiinni, ja minulla tulisi enemmänkin hyviä ohjeita. Tiedän myös mieheni. Nyt hän oli järjestänyt mahtavan yllätyksen ja oli saattanut itsensä siihen moodiin, että rouvalle tehdään mukava päivä hänen harrastuksensa parissa. Niin hän myös teki, eikä me koko päivänä otettu yhteen mistään asiasta. Jos kuitenkin tätä ralliprojektia tekisimme yhdessä, en kestäisi miehen hermostuneisuutta, enkä sitä, etten ehkä tekisi hänen silmissä mitään oikein :)

Ralli kuljettajan näkökulmasta

Keuruulle lähdin ihan vaimon ajelutus mielessä. Renkaita kun valitsin kilpailuun alun perin etupyöriksi kaavailemani renkaat oli jo niin huonokuntoiset, etten edes kehdannut laittaa niitä alle. Laitoin sitten eteen renkaat, mitkä olin jo "luokitellut" treenipyöriksi. Käytettynä ostetuilla takarenkaillakin oli ajettu jo Shell Piippola-ralli ja pari muutakin rallia. Renkaista oli siis nopeimmat kilometrit jo ajettu pois hyvän aikaa sitten.

Eka pätkä 13,5 km pientä tietä Keuruun vanhan varuskunnan ampumaradan ympäristössä. Osa teistä aurattu rallia varten auki, ja ne olivat kuluneet pahoin spooreille. Reilu kilsa lähdöstä oli pätkä isompaa tietä ja siinä oli alas kääntyvä oikea, mihin tulin hieman liian kovaa ja kurvi meni leveäksi. Penkasta piti sen verran ottaa tukea, että takapuskurin kulma meni rikki. Vähän meinasi tilanne jännittää, mutta kartturia jännitti vielä enemmän. Maaliin tulo ei mennyt putkeen kun katsoin, että keltaiset pystysuunnassa olevat suorakaiteen malliset kyltin olivat tien reunoissa ja niissä luki maali. Kauempana näkyivät vastaavan malliset punaiset kyltit. Ihmettelin, että onpa lähelle laitettu Stop-merkki ja aloin jarruttelemaan, kunnes näin, että kuviteltu stop onkin varsinainen maali. Kyseisiä maalimerkkejä ei ollut tiekirjassa. Vaikka kuinka ollaan harrasterallissa, pitäisi mielestäni maali-merkkien olla rallissa käytetyt ruutulippu-merkit. Sijoitus pätkälle oli luokan 9.

Toinen pätkä 8,6 km oli selkeästi isompaa tietä kuin edellinen, ja tältä pätkältä löytyi myös kisan paikka. Pysäytin autoni noin 100 m ennen lähtöä tarkastaakseni rengaspaineet ym. ja omalle lähtöajallekin oli aikaa vielä yli varttitunti. Lähdössä mies alkoi huitomaan, että ala tulla lähtöön. Vedin kypärän päähän, ajoin lähtöpaikalle. Pysäytettyä auton mies käveli edestä pois sanomatta sanaakaan. Katsoin lähetyskelloa vieressä, ja siinä oli sekunnit 40. Avasin ikkunaa ja kysyin, että eihän se vielä seuraavilla ole. Mies vastasi, että "seuraavilla, seuraavilla", tässä vaiheessa oli 15 sekuntia lähtöön. Hädin tuskin ehdin vyöt kiristää ja kysyä, että vaimolla on vyöt kiinni, hanskoja en ehtinyt käteen laittaa. Aaa muuten mokkarattia puristaa, että siinä paljaalla kädellä ote pitää. Tälle pätkälle Tatu oli tullut rallituristiksi ja varoitteli kisan paikasta etukäteen. Siltikin meinasi paikka tulla silmille, vaikka meinasin löytää ennen tuota paikkaa ihan omankin paikan, ja taas piti nojailla penkkaan. Pätkä tultiin ilman isompia ongelmia läpi ja sijoitus pätkälle oli luokan 7.

Kolmas pätkä, 15.5 km oli Jukojärven maisemissa. Pätkä oli makeassa kunnossa ja hieno vetää, paikoitellen tarjoilin vaimolle näytösmallisesti vähän leveämpää ajolinjaa. Pätkä tultiin läpi ilman tilanteita ja sijoitus maalissa oli luokan 8.

Viimeisen pätkän, 8,4 km lähdössä mies istuskeli jakkaralla ja "noin sinne päin" ajoin auton viivalle. Telineessä "viivan" oikealla puolella oli tabletti, jossa luki virallinen aika ja siinä kello juoksi. Yritin katsella jakkaralla istunutta miestä, että tuon kellon mukaanko tässä lähdetään? Mutta minkäänlaista ohjausta asiaan ei tullut. Päätin sitten lähteä, kun minuutti vaihtui. Jonkun matkaa lähdöstä oli melko kovavauhtinen oikea, missä perä karkasi puhtaalta ja sitten mentiinkin lähes tappi-sladissa. Äänestä päätellen kartturia tilanne jännitti kovasti. Vielä noin puoli kilsaa ennen maalia meinasi luisun jälkimainingeissa keula mennä niin läheltä penkkaa, että pelkäsin sen jo imaisevan auton ojaan. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Maaliin päästiin ja sijoitus pätkälle oli 8. ja lopputuloksissa oltiin luokan 6. Viidenteen sijaan jäätiin 0,2 sekuntia.

Järjestelyt oli muuten ihan ok, mutta sekavampaa aikakorttia en ole nähnyt missään. Lisäksi maali oli merkitty erilaisilla merkeillä eri pätkillä, siihen tarvitsisi yhtenäisyyttä. Olisin myös kaivannut lähettäjän, joka osoittaa auton paikan viivalla ja sanoo, että "seuraavilla". Ei tarvitsisi arvailla milloin lähdetään. Mukava päivä kuitenkin.

Vilppu Linjama: Joutsan Harrasteralli 24.2.2018 - Amazonia ulkoiluttamassa.

Belgian PoliisiralliLähes puolentoista vuoden ajotauko päättyi, kun kaivoin uskollisen Volvo Amazonin naftaliinista ja ilmoittauduin mukaan Joutsan harrasteralliin. Harrasterallit ovat harrastemoottoriurheilu ry:n järjestämiä kilpailuja ja eroavat hieman sääntöjen osalta kansallisen moottoriurheilun keskusjärjestön AKK:n kisoista. Suurimpina eroina on pienet helpotukset varusteiden FIA-vaatimusten osalta ja se, ettei kilpailijoilta vaadita lisenssiä sekä se, ettei kilpailussa ole aikakortteja. Näin ollen aikataulu on vapaampi kuin tavan rallissa. Harrasteralli on perustettu, kuten nimikin kertoo, tavallisten harrastajien lähtökohdista. Kilpailemisesta on yritetty (ja onnistuttu) tekemään helpompaa, halvempaa ja ei niin vakavaa. Harrasterallin kautta on myös saatu uusia harrastajia lajin pariin ja sitä kautta myös AKK:n kisoihin, kun aloittamisen kynnys on madaltunut.

Autoni kyytiin lupautui Markku Vuorma, jonka kanssa olemme tehneet ralliharrastustani edesauttanutta yhteistyötä. Make oli päässyt jossain kilpa-auton kyytiin ja vähän ajamaankin, minkä jälkeen kiinnostus lajiin oli kasvanut.

Kilpailua edeltävällä viikolla tehtiin autoon pieniä huoltotoimia, mutta pitkästä ajotauosta johtuen auton kestäminen ja oma ajotuntumaan pääseminen arveluttivat. Kisa-aamu valkeni kylmänä, kun pakkasta oli reilusti yli 24 astetta. Taivas oli kuulas ja selkeä. Koska kisapaikalle oli kotoa noin 60 kilometriä, taitoin sen ajamalla. Kilpailukeskus oli rakennettu Joutsan seudun moottoriradalle ja samaan paikkaan oli keskitetty kaikki kilpailuun liittyneet toiminnot. Ilmoittautuminen ja katsastus sujuivat joutuisasti ja perustimme yhteisen huoltopaikan Ekosen Eetun ja Jyrki Maukosen autokuntien kanssa. Taivaalla aurinko alkoi lämmittää ja nosti mukavasti tunnelmaa.

Kilpailu ensimmäinen erikoiskoe oli rakennettu moottoriradan sprinttipätkälle. Erikoiskokeen lähtöön oli meidän huoltoautolta sata metriä. Hieman tuntui oudolta, kun lähtöön ajettiin ilman ennakkoaikaa numerojärjestyksen mukaan. Alun jääpohjainen rata oli liukas ja ajaminen tuntui vähän vaikealta. Parin kilometrin rykäisyn jälkeen kädet olivat jännityksestä puristamisesta hapoilla. Vauhtiin oli kuitenkin päästy ja jatkettiin toiselle erikoiskokeelle.

Toinen erikoiskoe oli alun jälkeen pientä tietä. Osan pätkästä olen joskus ajanut toiseen suuntaan, mutta ei siitä ollut mitään apua. Lopun pikkutie kääntyi tosi paljon ja muutama pelipaikkakin meinasi tulla tauluun. Jollain muullakin oli paikoissa ollut tilanteita, sillä penkka oli meidän numerolla jo puhkaistu. Pari kilometriä ennen maalia ajoimme aiemmin lähteneen ja penkassa käyneet Ford Sierran kiinni. Ajoimme lumipölyssä auton perässä pätkän maaliin.

Pakkaskeli teki tien pinnasta ihmeellisen pitävän ja latu oli puhdistunut meidän numerolla. Ajaminen tuntui helpolta, eikä vauhtikaan ollut ihan niin heikkoa, mitä pelkäsin. Kartturillekin tuntui vauhti kelpaavan ja hän tykkäsi kyydistä.

Kolmannen erikoiskokeen alussa odottelimme hieman pätkän valmistumista. Siinä oli mukavaa aikaa iskeä tarinaa muiden kuskien kanssa. Harrasteralleissa aikataulu on ohjeellinen ja porukka tuntuu olevan liikkeellä rennolla asenteella. Kaikki ovat tulleet harrastamaan ja pitämään hauskaa.

Kolmannen erikoiskokeen alku oli tuttua Jyväskylän talvirallista. Alkupäässä ollut vanha runkipaikka oli merkattu huomiomerkillä. Yhden vanhan talon taakse pokkaavan mutkan muistin, mutta sitä seuranneissa pihamutkissa ajo jotenkin hajosi. Muuten pätkän tiestö sopi meidän autolle ja lopun vauhdikas kääntyilevä tie tultiin omasta mielestä kovaa. Se näkyi myös pätkäajassa ja ajoimme tuon pätkän Eetua nopeammin. Tosin vain 0,1 sekunnin erolla.

Pätkän maalista ajelimme huoltoon, jossa suurin ohjelmanumero oli rallimakkaran syönti ja tunnelmasta nauttiminen.

Tauolta lähdettiin ajelemaan toiselle puolelle Joutsaa. Tankilla käynnin yhteydessä yksi hiihtolomalla ollut perhe pyysi apua, kun auton virtalukko ei toiminut. Rouva lähestyi arasti kysyen osaisimmeko auttaa, kun olemme ”rallimiehiä”. Pienellä keinottelulla auton virtalukko saatiin toimimaan ja perhe pääsi jatkamaan matkaa.

Me jatkoimme erikoiskokeelle neljä. Pätkän alkupää oli todella nopeaa tietä. Meillä loppui pitävällä kelillä ja piikkirenkaalla autosta kulku. Se tietää aina sitä, että kello ei tykkää. Muuten erikoiskoe sujui omasta mielestä hyvin. Kartturi oli samaa mieltä, mutta sanoi, että kolmas erikoiskoe tuli paremmin. Ilmeisesti sen kyydistä huomaa. Maken kehitys kartturina oli päivän aikana huimaa. Nollasta kisaan lähteneeltä kaverilta alkoi neljännellä erikoiskokeella tulla jo luonnehdintaa tulevista mutkista. Tiekirjan luku ja pätkämerkinnät aukenivat insinöörikoulutuksen saaneelle jo ensimmäisellä erikoiskokeella.

Viidennelle ja viimeiselle pätkälle yritimme lähteä ajamaan ihan tosissaan. Alkupää sujui ihan hyvin, mutta sen jälkeen tie kapeni yhden auton levyiseksi ränniksi. Tie oli ahdas ja heti penkan vieressä oli mäntypuita odottamassa. Virheisiin ei ollut varaa. Jostain syystä tuolla pätkällä risteykset menivät ihan pipariksi, vaikka aiemmilla pätkillä niiden kanssa ei ollut ongelmia. Pätkän loppupään isompi tie tultiin taas hyvin. Vierestä tulleesta tarinasta ei olisi uskonut kyytiläisen olevan mukana ensimmäistä kertaa ja ilman lajitaustaa. Sen verran hyvää luonnehdintaa tiestä vierestä tarjoiltiin.

Maalissa oli voittajafiilis, vaikka luokkasijoitus jäikin kuudenneksi. Kamojen pakkaamisen jälkeen lähdimme kerrankin ajelemaan ajoissa kotiin. Ekosen autokunta nappasi luokasta neljännen sijan ja jäi ansaitusti odottamaan palkintojen jakoa.

Kaiken kaikkiaan päivä meni huomattavan paljon paremmin kuin odotin. Auto toimi, ajaminen tuntui makeammalta kuin muistinkaan ja porukalla oli hyvä fiilis. Nälkää jäi seuraavaankin kertaan. Kiitos Makelle hauskasta päivästä, ja Ekosille kiitos avusta kilpailun alla sekä sen aikana.

Ensimmäistä kertaa harrasterallissa - mikäs se oikein onkaan…

Belgian PoliisiralliTässä suora lainaus Joutsenlampi Rallin kilpailijaohjeesta: "Harrasteralli on säännöiltään vapaampi rallikilpailu, jossa hyväksytään mukaan myös luokitukseltaan vanhentuneet tai muuten sääntöjen osalta vanhentuneet autot. Ideana on palauttaa lajin pariin vanhempaa kalustoa ja sen harrastajia kevyemmällä kustannusrakenteella.

Kustannuksia on pyritty karsimaan niin osallistujien kuin kilpailun järjestäjien puolelta. Kevyemmät säännöstöt ja pienemmät kulut toivotaan antavan kipinän myös täysin uusien harrastajien löytymiselle.

Teemana on siis ajaa kilpaa kelloa vastaan suljetuilla metsäerikoiskokeilla turvallisuusasioista tinkimättä."

Harrasterallin virallisena instanssina toimii harrastemoottoriurheilun kattojärjestö Hamu ry, joka laatii vuosittain lajin säännöt sekä turvamääräykset. Järjestöllä on kuusi alueellista edustajaa ja ralleja järjestäviä seuroja on 12. Harrasteralleja ja -sprinttejä on järjestetty vuodesta 2011 alkaen.

Että näin. Joutsenlampi Rallin järjestäjänä toimi 1988 perustettu Yellow Racing Team ry. Tarjolla oli noin 100 kilometrin reitti pääasiassa Joutsan pohjoispuolella. Viisi erikoiskoetta, joiden yhteispituus 45 kilometriä. Kilpailukeskuksena Joutsan seudun ratakeskus, joka tunnetaan lajin piirissä myös aikaisemmalla JoSeMoRa-nimellä.

Hanget korkeat nietokset - ja pakkanen paukkui

Belgian PoliisiralliOlosuhteet olivat erittäin talviset, lunta ja penkkoja riittävästi sekä tiepohjat kunnolla jäässä. Pakkaslukemat aamulla peräti -23. Onneksi sentään kirkas aurinkoinen sää hieman lauhdutti arktisia lukemia päivän mittaan. 133 ilmoittautunutta kilpailijaparia, joten tapahtumalle oli kysyntää.

Kaikki valmista aurinkoiseen talvirallipäivään. Ja mittarissa on yli 20 astetta pakkasta!

Kaikki kilpailua edeltävät toiminnot oli keskitetty rata-alueelle ja ensimmäinen erikoiskoekin starttasi vain sadan metrin päästä varikkoalueelta. Kilpailussa ei käytetty aikakorttia eikä aikatarkastusasemia, mutta se ei tuottanut mitään ongelmia. Erikoiskokeiden lähtöön kokoonnuttiin numerojärjestyksessä ja startti normaalisti lähtövaloilla minuutin välein. Jokaisen erikoiskokeen maalin jälkeen oli pakollinen pysähtymismerkki. Siirtymät tiekirjan ohjeistuksen mukaan.

Jorman Escort oli "talviturkissa", kun maskissa oli peite pitämässä kylmää loitolla. Ja miehistöllä tarpeeksi lämmintä vaatetta mukana, jos jouduttaisiin jäämään reitin varteen.

Numerolla 18 startattiin. Tiet tuntuivat yllättävän liukkailta, kova pakkanen teki tehtävänsä. Piikkipyörän pito ei ollut paras mahdollinen, ainakaan alkupään autoilla. Penkkoja olisi ollut nojattaviksi, mutta Jorma ajoi huolellisen tarkasti mahdollisimman puhtaalla uralla, eikä tilanteita päässyt syntymään. Tännehän oltiin tultu harrastamaan, ei tekemään lumitöitä.

Reitti oli haastava, yllättävän tekninen. Ja merkintälinja juuri niin niukka kuin kilpailijaohjeessa huomautettiin. Kolmosen jälkeen ansaittu huoltotauko kilpailukeskuksessa. Vain ylimalkainen tarkistus konehuoneeseen ja se oli siinä. Ei edes renkaita vaihdettu. Pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko alkoi jo hieman lämmittää ja pakkanen laski 15 miinusasteen tienoille. Mutta kylmää se oli silti.

Kaksi viimeistä erikoiskoetta olivat kilpailun pisimmät (12.4 ja 13.4 km). Reitti oli suunniteltu hienosti siten, että EK 5 päättyi kilpailukeskusta ympäröivälle moottoriradalle, joten paikalla olevat kilpailijat ja huoltohenkilöstö pääsivät myös seuraamaan kuljettajien ajosuorituksia.

Viimeisen stop-merkin jälkeen kalusto trailerille ja päivä oli osaltamme paketissa jo kolmelta. Kokonaisuudessaan hieno pakkaspäivä talvirallin merkeissä. Harrasterallin konsepti tuntui toimivan mallikkaasti ja osallistujat noudattivat järjestäjän painottamaa kehotusta: "Muistakaa pitää hauskaa!"

Vilppu Linjama: Kuukaudessa nuottikartturiksi - Tarina matkasta nuottikartturiksi Jämsän F-rallisarjan kisaan

Belgian PoliisiralliRalliharrastavan porukkamme kanssa on ollut jo pitkään suunnitelmia nuottikisoista. Timo Hintsala on ajellut niitä muutamia useampana vuonna, mutta itselläni asia on jäänyt. Nuottitutkinnon kävin suorittamassa reilu vuosi sitten, mutta sen jälkeen asia ei ole edennyt.

Alun perin tarkoitus oli aloittaa nuottikartturina Eetu Ekosen kyydissä Lammi-rallissa. Työkiireistä johtuen suunnitelma oli pakko hylätä ja ajoimme tuolloin ilman nuotteja.

Aloitimme kuitenkin nuottien treenaamisen eräänä lauantaina Eetun kanssa. Menimme Puuppolassa sijainneelle Kennääntielle ja aloitimme tarinan kirjoittamisen paperille. Alussa kirjoittaminen tuntui vaikealta ja mutkien välillä olevissa etäisyyksissä oli heittoja. Pysähdyimme useamman kerran tien laitaan suunnittelemaan ja neuvottelemaan. Tuossa vaiheessa tuli selväksi, ettei nuotittaminen ole ihan yksinkertaista puuhaa, eikä sen lukeminen kisassa suju pelkästään luontaisella lahjakkuudella. Pääsääntöisesti kaikki nuottikartturit puhuvat vain kovasta treenaamisesta eli lisää kokemusta ja harjoittelua tarvitaan. Kennääntieltä menimme Kuukanpääntielle, jossa sijaitsee myös Tommi Mäkisen Toyotan rallipaja. Tie oli isompaa kuin ensimmäinen ja selkeämpää tehdä paperille. Kävimme vielä tekemässä nuotin kolmannelle tielle.

Viikon päästä edellisestä toistimme harjoituksen Timo Hintsalan kanssa. Vaikka Timppa on nuottia tehnytkin, jouduimme käymään samankaltaista neuvottelua kuin Eetun kanssa, jotta ymmärtäisimme toistemme ajatusmaailmaa sekä puhuisimme samaa kieltä.

Kokeneet kartturit ovat puhuneet etäisyyksien merkityksestä. Se, että kahden mutkan välinen matka olisi mahdollisimman oikea nuoteissa. Eetun kanssa asiaa hierottaessa hän totesi nuotituksen lopussa tajuavansa, että etäisyys onkin enemmän kartturia kuin kuskia varten. Kartturin tulee tietää edelliseen mutkaan ajettaessa, kuinka nopeasti seuraava mutka on tulossa. Tämä siksi, että pystyy kertomaan nuotin ajoissa ja mielellään vielä oikeaan aikaan.

Kävimme tekemässä tarinat Pitkäjärventiestä ja Ruuhimäestä. Muutama asia saatiin eteenpäin, mutta kovin varma olo harjoittelusta ei jäänyt.

Seuraavana viikonloppuna kävimme pikaisesti nuotittamassa Muuramen suunnalla reilun kymmenen kilometrin Härkölahdentien. Sovimme lopuksi, että ilmoittaudumme Jämsän nuottikisaan. Täytyy myöntää, että paniikki meinasi hiipiä vartaloon, kun nuotituksesta eikä omasta lukemisesta jäänyt kovin varma olo. Sitä ei myöskään helpottanut tietoisuus, että Jämsän reitti sisältäisi lähes kokonaan isoa tietä ja sellaisia pätkiä kuin Ehikki, Vaheri ja Ouninpohja.

Päätin kuitenkin, että homma opetellaan, vaatisi se sitten minkälaista harjoittelua tai työtä tahansa. Timppa antoi mukaan vanhoja nuottivihkoja ja kaivelin internetin maailmasta kyseisistä pätkistä nettivideot. Laitoin kuulokkeet päähän, otin nuottivihkon käteen ja pojan tietokoneen isolle näytölle video pyörimään. Sitten vain nuottia tulemaan videon tahtiin. Alkuun tien hahmottaminen ja nuotin lukeminen olivat hukassa. Videolta kävi selväksi, että kisavauhdissa varsinkin nopealla osuudella mutkat seuraavat toisiaan todella nopeasti. Varsinaiseen tuumailuun tai arpomiseen ei ole varaa, muuten putoaa nuotilta. Myös useat peräkkäin olevat loivat mutkat tai useammat nypyn ylitykset olivat jotenkin hankala hahmottaa. Aina kun putosi nuotilta, video pauselle ja paluu takaisin edelliseen tunnistettavaan kohtaan.

Pikkuhiljaa homma alkoi luonnistua. Harjoittelua vääristi myös se, että ensimmäisellä kerralla katsoessa tieosuus ei ollut itselleni millään lailla tuttua. Se hankaloitti tien hahmottamista.

Nuotin lukeminen videolta muodostui jokailtaiseksi tavaksi.

Jämsän nuotitus

Kuitenkin perjantaina Jämsän kilpailun nuotituksen alkaessa, homma tuntui olevan hukassa. Nuotitimme ensiksi kolmeen kertaan ensimmäisen lyhyen erikoiskokeen. Sen jälkeen Vaherin, jossa tuntui olevan eniten ongelmia saada tarinat paperille. Belgian muinaisesta kokemuksesta tiedän, että jos nuotti on vaikea hahmottaa maastoon nuotituksessa, ei se onnistu kisassakaan. Pakko oli kuitenkin jatkaa eteenpäin. Sitten olikin vuorossa SE pätkä eli Ouninpohja 24,80 kilometrin mittaisena. Saimme tarinat paperille kohtuullisen hyvin. Muutamiin paikkoihin nuotin rohkeus hieman arvelutti, mutta ajattelin Timpan hoitavan paikat hanskalla.

Ounin nuotituksen jälkeen menimme Ehikkiin, joka tuntui edellisiä pätkiä selkeämmältä. Viimeisenä teimme vielä Saalahden lyhyehkön pätkän kolmeen kertaan ja totesimme, että valmiina ollaan. Tai siis Timppa totesi. Itsellä meinasi hieman tasapaino heittää, kun suurimman osan pätkistä olin pitänyt katsetta paperissa keinuvassa autossa. Päivän päätteeksi pakattiin auto ja kamppeet valmiiksi aamua varten.

Kisa

Aamulla starttasimme ajoissa matkaan Muuramen hallilta. Jämsään oli mukavan lyhyt matka ja aamutoimien jälkeen olimme valmiina reitille.

Sitten päästiin tositoimiin. Ensimmäinen pätkä oli vajaa kuusikilometrinen Kaipolanvuori. Ralliradiossa aiemmin reitille lähteneet valittivat pidon puutetta. Pätkän lähdössä aamun vaivannut jännitys lieventyi. Omalla ajalla lähtöviivalle ja vyöt kireälle. Valojen mukaan lasku kuskille; viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi ja mennään. Sitten nuotista 100 Vasen-eri + 80, Oikea helppo 100... Siitä se sitten lähti. Liukasta tuntui olevan ja se hieman armahti nuotin lukemisen kiirettä. Huomioitavaa oli se, että pimeissä kisoissa ehtii katsella maastoa ja tulevia mutkia sekä mietiskellä asioita. Nyt huomio meni vain seuraavaan nuottiin ja tulevaan tien muotoon. Muuhun ei keskittyminen tai kapasiteetti riittänyt. Pätkän maaliin selvittiin, eikä nuotti tainnut juurikaan tulla myöhässä.

Pitkähkön siirtymän jälkeen oli vuorossa Ouninpohja. Erikoiskoe, joka on useita kertoja valittu maailman vaativimmaksi, jonka nimestä on tehty muun muassa kenkämalli ja jossa väitetään pojille kasvavan karvat.

Ei muuta kuin omalla numerolla menoksi. Pätkän vaikeus on sen kova vauhti korkeuseroineen ja varsinkin alkupään osalta siinä, ettei tie mene juurikaan suoraan. Niinpä nuottia joutuu suoltamaan taukoamatta. Kuitenkin, jos rytmitys ei ole oikea ja tietä lukee liian nopeasti, käy niin, että nuotti menee mutkan tai pari edelle, eikä hetken päästä ole varma missä mutkassa mennään ja putoaa nuotilta. Mistäkö tiedän, no minulle kävi niin. Onneksi sain kiinni nuotista vain muutaman mutkan jälkeen ja sen jälkeen pysyin mukana. Nopeilla osuuksilla nuotin lukemista pitäisi vauhdin kasvaessa nopeuttaa. Siinäkin on itselläni valtavasti harjoittelemista. Kuitenkaan nuotti ei voi olla liian paljon eteenpäin tai putoaa.

Ehkä ajoituksen vaikeutta käsittää paremmin jos miettii, että kilpa-auto etenee 120 km/t vauhdissa 33 metriä sekunnissa. Sadan metrin suoraan kuluu aikaa kolme sekuntia ja 150 metrin suoraan alle viisi sekuntia. Ounin alkupäässä mutkien etäisyys on usein 80 metriä, 30 metriä, tai ei ollenkaan eli seuraava mutka jatkuu kun edellinen loppuu.

Muuten Ouninpohja meni melko nopeasti, eikä maisemista tai tien luonteesta ehtinyt isommin nauttimaan. Keskittyminen piti loppuun saakka, eikä riviltä hyppimisiä tai sanojen sekoiluja suuremmin tullut. Kakariston jälkeen hypättiin vielä hienosti Mäkisen hypyriltä.

Matka jatkui pikahuoltoon, jossa Bimmerin takarenkaat vaihdettiin. Tuon jälkeen reitti suuntautui Ehikkiin, jossa menneinä vuosina ovat kaataneet ainakin Carlos Sainz ja Fordin tallipäällikkö Malcom Wilson. Ehikin tie oli vähemmän kääntyilevää ja osin selkeämpää lukea kuin Ouninpohja. Nuotin ajoituksen kanssa oli edelleen harjoittelua, mutta muuten lukeminen sujui virheittä. Kuskilla oli usko hieman hukassa nuottiin ja puolen välin kohdilla yhdessä vasurissa Timppa kokeili menisikö paikka kaasua nostamatta. Ei mennyt vaan mentiin tien oikealle puolelle hankeen. Sieltä valtavan lumiryöpyn saattamana auto nousi vielä kuitenkin takaisin tielle ja matka jatkui. Loppupäässä vanhan Leustun tien hyppysuoralla hypättiin kunnolla. Vanha Vatasen kaatopaikka taipui mallikkaasti ja päästiin maaliin.

Ehikin jälkeen ajeltiin jälleen huoltoon. Kuski valitteli hieman ajofiiliksen ja aggressiivisuuden puutetta omassa ajossa. Olimme kuitenkin tuloksissa nuottiluokan kuudennella sijalla, mitä voidaan pitää loistavana, kun otetaan huomioon, että mukana olivat Suomen F-ryhmän kärkiäijät. Timppa oli sijoitukseen hämmästynyt ja se tuntui nostavan kuskin tunnelmia. Tunne ja kello eivät käy aina ralleissa käsi kädessä.

Huolto oli pitkä ja täytyy sanoa, että Jämsän rallin puitteet huoltoalueen palveluineen olivat kohdallaan. Myös yleisö oli löytänyt paikalle, sillä aurinkoisessa kelissä aamupäivän aikana oli myyty yli 5000 ralliranneketta. Rallin ohessa oli muutakin ohjelmaa; ajosimulaattoria ja Jarppi Dudeson Jaguar-etuautolla ja illan ilotulitus. Myös paikallinen väestö oli mukana loistavasti. Lähdössä Jämsän torilla oli todella paljon ihmisiä ja reitin varren pihateillä porukkaa vilkuttamassa kilpa-autoille.

Huollon jälkeen jatkoimme Vaheriin, jossa Tommi Mäkinen aikoinaan ratkoi useana vuonna Neste-rallin voittokamppailun. Etukäteen tämä pätkä oli Ounin jälkeen toiseksi epävarmin, sillä nuotitimme sen vain kahteen kertaan ja jouduimme korjailemaan nuottia aika paljon. Tätä pätkää ei löytynyt netistä, joten en voinut harjoitella sen lukemista etukäteen. Pätkällä kuskilla tuntui olevan ajofiilis päällä ja Bemarista ulosmitattiin kaikki mahdollinen. Alkupäässä nuottivihkon sivut menivät hetkeksi sekaisin ja jouduimme hiljentämään, mutta onneksi pääsin nuotille melko nopeasti. Jälleen varsinkin loppupään nopealla osuudella nuotti meinasi jäädä vauhdista jälkeen. Muuten pätkä oli hieno ja meno nautittavaa.

Sitten vuorossa oli illan viimeinen erikoiskoe Saalahti. Tämäkin tie on Neste-rallin tiestöä. Pätkän alkupää meni hyvin ajollisesti ja nuotillisesti. Jälleen nopealla osuudella tapahtui yksi jälkeen jääminen. Parissa kohdin kuski ei uskonut nuottiin, mutta muuten ajo tuntui luistavan. Äkkiä oli tuokin 7,5 kilometrin erikoiskoe ohitse ja kisa paketissa. Ajohaluja olisi vielä löytynyt kummaltakin, mutta se oli sitten siinä. Ajelimme hyvillä mielin maaliin ja pakkasimme auton. Palasimme kotihallille Muurameen purkamaan tavarat ja päivän tapahtumat. Lopputuloksissa olimme kuudensia.

Lopuksi

Pääasiassa tunnelma oli loistava, mutta Timppa toivoi saavansa kehitettyä omaa nuottiaan tarkemmaksi ja mutkien määritelmiä todellista vastaavammiksi. Tämä oli Timolle ensimmäinen talvikisa nuotista muutamaa Tunturi-rallia lukuunottamatta. Suurin ongelma oli liian optimistinen nuotti eli Täys – nuotilla olleet paikat eivät kestäneet nuotin mukaista ajonopeutta talvikelillä, kun ajoura oli kapeampi ja auton piti pysyä puhtaalla uralla. Tämä söi uskoa nuottiin.

Omalta osaltani olin tyytyväinen siihen, ettei suurempia putoamisia tullut. Samoin pystyin suunnilleen lukemaan nuotit oikein ja järjestyksessä. Ei myöskään tapahtunut tilanteita, että kieli olisi mennyt solmuun tai sanat ihan sekaisin. Pari putoamista kuitenkin tuli, mutta suurin haaste liittyy juuri ajoitukseen. Sen toivon korjaantuvan harjoittelun myötä. Myös mutkien etäisyyksien tarkentuminen voisi auttaa asiassa.

Helppoa homma ei ole, mutta ei sen tarvi ollakkaan. Jatketaan harjoittelua. Kiitos huollon Pekalle ja Antille hyvin hoidetusta hommasta ja hauskasta seurasta. Kiitos myös Timpalle mahdollisuudesta kokeilla nuotinlukua ja ikimuistoisesta kokemuksesta Jämsän alueen legendaarisilla teillä. Kesällä jatketaan.


Pekka Koski: Lähes värisuoralla kesään

Belgian PoliisiralliVasta 24-vuotias Eerik Pietarinen on viimeksi kuluneen vuoden aikana noussut kotimaiseen rallikärkeen. Vauhdilla ja varmoilla suorituksillaan hän voitti viime vuonna SM2-luokan mestaruuden ja siirtyi lennosta kovimpaan luokkaan.

Viime kaudella mestaruuden ratkettua jo ennen viimeistä osakilpailua Tampereella Pietarinen ajoi testiluonteisesti kauden viimeisen kilpailun modernilla R5-luokan Skodalla. Tuloksena oli yleiskilpailun voitto, joka herätti suuren ralliyleisönkin huomaamaan hänet.

Kuluvalla kaudelle Eerik ja kartanlukijansa Juhana Raitanen siirtyivät sarjan kovimpaan luokkaan Toni Gardemeisterin TGS Word Wide-teamin Skoda Fabia R5-autolla ja maamme näkyvimmän Skoda-jälleenmyyjän Vehon tuella.

Taustalla Vehon ŠKODA-myynnin tunnettuuden kasvattaminen

TGS Worldwide teamin ja Vehon yhteistyön taustalla on rallin voimakkaasti kasvavan kiinnostuksen hyödyntäminen.

- Vuonna 1939 perustettu suomalainen perheyhtiö Veho Oy on Suomen tunnetuin autoalan yritys. ŠKODA-toimijana olemme kuitenkin vielä verrattain tuore ja osin tuntematonkin, vaikka esimerkiksi Veho Olarin toimipisteemme on Suomen suurin ŠKODA-jälleenmyyntipiste volyymilla mitattuna. Eerik Pietarinen sopii profiililtaan kohderyhmään, jossa haluamme ŠKODA-tunnettuuttamme kehittää. Hän on viime vuoden suorituksillaan ajanut itsensä rallia seuraavan yleisön tietoisuuteen ja tulee varmasti olemaan yksi alkavan vuoden seuratuimmista uusista kasvoista Ralli SM-sarjan pääluokassa, valottaa yhteistyön taustoja Veho henkilöautojen vähittäismyynnistä vastaava johtaja Mikko Vesala.

TGS haluaa auttaa nuorta kuljettajaa eteenpäin urallaan

Belgian PoliisiralliUrallaan yhteensä 112 MM-rallia ajanut Toni Gardemeister huolehtii yrityksensä TGS Worldwiden merkeissä Eerik Pietarisen ŠKODA Fabia R5-auton ylläpidosta ja huollosta kilpailuiden aikana. Alkava kausi on Tonin tiimille ensimmäinen täysi kausi Ralli SM-sarjassa. Kyse on samalla toiminnan laajentumisesta, sillä TGS Worldwiden toiminta MM- ja Euroopan mestaruussarjan ralleissa jatkuu kuten aikaisemminkin. Oman uransa jälkeen Toni on myös auttanut useita nuoria kuljettajia urallaan eteenpäin. Tätä kautta TGS Worldwide on saanut vahvan aseman ŠKODA Motorsportin luottotiiminä.

- Eerik todella säväytti viime vuoden lopulla suorituksellaan Škodamme kanssa Tampereella. On todella innostavaa saada jatkaa hänen kanssaan yhteistyötä koko kauden mittaisen uuden projektin kanssa. Samalla saamme seurata läheltä hänen kehitystään urheilijana, ja antaa oman panoksemme Eerikin ja Juhanan tulevaisuuden menestyspolun tasoittamiseksi, sanoo Toni Gardemeister.

Lähes maksimipisteillä kesään

Eerik ja myös nopeana kuljettajan tunnettu kartanlukijansa Juhana Raitanen siirtyvät odottamaan kesäkisoja lähes maksipisteet tilillään. Voitto kauden aloituksesta, kakkostila Mikkelistä ja voitto Joensuusta antavat hyvät lähtökohdat kesään.

Sami-Matti Trogenin kuulumisia

Belgian PoliisiralliSami-Matti Trogenin ajo Norjan Golissa täytti kaikki odotukset "Alkukauden pettymykset oli helppo unohtaa". RX Academy on Ice –sarjan neljäs osakilpailu ajettiin Norjan Golissa. Sami-Matti Trogenin kausi on mennyt kilpailu toisensa jälkeen parempaan suuntaan, kunnes Golissa tuli täysosuma.

Sarja alkoi helmikuun alussa, Ruotsin Östersundissa Sami-Matin ajosta paistoi vielä kokemuksen puute piikkirenkailla ajamisesta. Toisessa kilpailussa Höljesissä vauhti radalla alkoi löytyä, mutta lähtöjen kanssa oli vielä opeteltavaa. Kolmannessa osakilpailussa Norjan Ålissa Sami-Matti otti ison harppauksen eteenpäin, sai lähtöihin paremman tuntuman ja ajoi kolmanneksi. Golin kilpailu päätti neljän osakilpailun talvisarjan, aiemmista kilpailuista kerätyn kokemuksen ja kehityksen myötä tuloksena oli voitto. Sarjan kokonaistilanteessa Sami-Matti oli neljäntenä, norjalainen Simon Syversen oli kaksitoista pistettä edellä.

- Hyvillä fiiliksillä ollaan menossa kohti Norjaa. Keskityn lähtöihin, nautin kisaamisesta ja toki yritän saavuttaa Syversenin, sarjan kolmospaikka kiinnostaa, Sami-Matti kertoi ennen kilpailua.

Gol oli kilpailupaikkana upea. Korkeiden vuorien kainalossa oli jäädytetty moottorirata, joka oli aiempia ratoja hitaampi mutta teknisempi. Kolmen alkuerän jälkeen Sami-Matti oli ykkösenä. Sijoituksina oli kaksi kertaa toinen ja kolmannen alkuerän voitto.

- Kaksi ensimmäistä alkuerää meni taas lähtöjä lukuun ottamatta hyvin, mutta lisälenkkien ajoitukset osuivat ja sain ohiteltua itseni molemmissa toiseksi. Viimeisessa alkuerässä päätin startata eri tavalla. ”Nojasin” enemmän kytkintä vasten, niin että auto pyrki karkaamaan, se tapa tuntui toimivan ja voitin.

Semifinaaleja ajettiin kaksi, joista molemmista kolme nopeinta pääsi finaaliin.

Belgian Poliisiralli- Olin semissä paalupaikalla, käytin hyväksi havaittua lähtötapaa ja sain taas todella hyvän startin. Rata oli jo aika kehnossa kunnossa, mutta ajoin kieli keskellä suuta voittoon.

Finaaliin Sami-Matti lähti ykkösruudusta, vierellä oli virolainen Marko Muru. Simon Syversen, jolta Sami-Matti yritti kaapata sarjan kolmospaikkaa, oli myös selvittänyt tiensä finaaliin, hän starttasi toisesta rivistä.

- Lähtö meni taas hyvin, mutta nyt oli tosi tasaista. Rata oli vieläkin kuluneempi kuin semissä, joten piti olla tarkkana. Ajoin kolme kierrosta kärjessä, kunnes neljännellä en pysynyt kunnolla urassa ja huomasin että Muru saavuttaa. Menin ”jokerille” viimeisellä kierroksella, ja katsoin että nyt Muru pääsee ohi, mutta ei. Sain väännettyä itseni lisälenkiltä ulos tullessa kärkeen, tuli aika spontaani pikku tuuletus kun ajoin voittajana ruutulipulle.

Taistelu sarjan kolmospaikasta meni Norjaan kolmen pisteen erolla.

- Loppujen lopuksi talvi meni hyvin. Vaikka alussa olikin tahmeaa, tämä oli jo tosi hyvä kisa. Viime viikonlopun kolmas sija ja nyt voitto, kyllä maistui makealta alkukauden kahden pettymykseen päättyneen reissun jälkeen. Kokonaisuutta kun summaa, niin mieleen jäi myös kisojen hyvä ilmapiiri. RX Academyn ja järjestäjän iso panostus sarjaan, oli lämmintä varikkotelttaa ja netti-tv:tä, mahtava kokemus. Vain se jäi vähän kaivelemaan, kun en onnistunut Syverseniä sarjassa ohittamaan. Sain kuitenkin arvokasta oppia kesää varten, joten silloin mennään entistä kovempaa, Sami-Matti päättää.

Talvisarja on nyt takana, RX Academy jatkuu keväällä. Sarjaan kuuluu viisi osakilpailua, joista kolme ajetaan Suomessa ja kaksi Ruotsissa. MM-rallicrossin yhteydessä ajettavassa RX2 –sarjassa Sami-Matilla on ohjelmassa seitsemän kilpailuviikonloppua, kausi alkaa toukokuun puolessa välissä Belgian osakilpailulla.